Suomessa kirjattuja ympäristörikoksia on tuhansia vähemmän kuin Ruotsissa ja Norjassa, Pohjois-Suomessa korostuvat metsästysrikokset – "Kestävyyttä, kuten jätteiden oikeaoppista käsittelyä, uskalletaan jo vaatia muilta ihmisiltä"
Saamelaisvainajien luita kaivettiin ylös haudoista etnisiä tutkimuksia varten vielä 1930-luvulla – nyt ne pääsevät viimein takaisin haudan lepoon
Jukka Keskitalo kasvoi karunkilaisesta maalaispojasta puolen Suomen piispaksi – nyt hän paimentaa eripuraista laumaansa kriisien keskellä: "Kiistely vie valtavasti energiaa"
Lapissa tutkitaan, miten sää vaikuttaa koronan tapaisten virusten leviämiseen – Sodankylässä tehtyjen tutkimusten mukaan auringon UV-säteily heikensi virusta, mutta tuuli kantoi hyvinkin kauas
Runsas maidon juonti voi lisätä tyypin 1 diabeteksen riskiä, äidinmaidonkorvikkeella yhteys astmaan – "Maito on koostumukseltaan hyvin monimutkainen aine"
Amanuenssi Rauni Partasen väistöskirja jäi tekemättä, kun tutkimusaineisto tuhoutui tulipalossa – kasveja hän aikoo silti tutkia eläkkeelläkin
Toukokuussa eläkkeelle jäänyt Hannele Pokka aloitti työelämänprofessorina Helsingin yliopistossa – kutsu tehtävään tuli kesäkuussa