"Kisaaminen alkoi tuntua tympeältä" – kymmenen kertaa Kalevan kisoihin osallistunut Tytti Oikarainen vaihtoi moukarihäkin taidemuseoon
"Pitäisi vain maata sohvalla ja tuijotella kattoa" – Arto Hämäläiseltä peritään takaisin 23 000 euroa ansiopäivärahaa, koska autteli välillä puolisoaan
Lakkojen, mielenosoitusten ja kansalaistottelemattomuuden aikaansaannoksia ylistetään, mutta yhteiskunta on surkea näkemään nykyisiä epäkohtia
Suomalaisten eläkerahoilla otetaan riskejä epävakaassa maailmassa – Veritaksen johtaja uskoo, ettei sijoituksia siirretä pois Yhdysvalloista
Rovaniemeläinen Raisa Santala teki unelmatyötään kätilönä ja uupui – uusi intohimo löytyi uniikkien kukkapantojen valmistuksesta
Torniolainen Teemu Kokkonen toivoo, että miehet oppisivat puhumaan tunteistaan – "Meidän miesten pitäisi ihan itse opetella olemaan ihmisiksi"