kolumni: Han­ka­lat ajat vaa­ti­vat jät­ti­mäi­siä uh­rauk­sia, mutta ei koskaan kau­pun­geis­sa

Pian kylmenee: Lapissa voi olla pa­rin­kym­me­nen­kin asteen yö­pak­ka­sia

Pääkirjoitus

Väy­lä­vi­ras­to tarjoaa in­ves­toin­ti­oh­jel­mal­laan poh­joi­seen lähinnä läm­min­tä kättä – huol­to­var­muus- ja tur­val­li­suus­huo­let näyt­tä­vät unoh­tu­neen

Lapin maanteiden korjaamiseen on luvassa vain pikkurahoja lähivuosina.
Lapin maanteiden korjaamiseen on luvassa vain pikkurahoja lähivuosina.
Kuva: Pekka Aho
Pääkirjoitus // 6.3.2023

Valtio suunnittelee käyttävänsä väyläverkoston – maan- ja rautateiden sekä vesiväylien – rakentamiseen ja remontointiin yhteensä noin 3,7 miljardia euroa vuosikymmenen loppuun mennessä. Lapin osuus summasta on alle sata miljoonaa – 2,5 prosenttia – eli käytännössä yhtä tyhjän kanssa.

Lapin kauppakamari on luonnehtinut Väyläviraston investointiohjelmaesitystä pettymykseksi (LK 1.3.), eikä suotta. Ohjelma sisältää lähivuosien tärkeimmät liikenneinfrahankkeet, eikä niitä tunnu löytyvän pohjoisesta juuri lainkaan.

Kansallisen liikennejärjestelmämme virallisena tavoitteena on taata koko Suomen saavutettavuus ja vastata elinkeinojen, työssäkäynnin ja asumisen tarpeisiin. Tällä esityksellä tavoite ei tule toteutumaan ainakaan pohjoisimman Suomen osalta.

Lapin tieverkosto ja sen useimmat sillat on rakennettu pääosin 1960- ja 1970-luvulla. Erityisesti päällystetyn päätieverkon ja siltojen kunto on ollut huono jo pitkään.

Pohjoisen pääteiden liikennemäärä on kasvanut 2000-luvulla vuosittain 3–5 prosentilla ja on nyt noin viisi prosenttia koko maan maanteiden liikennemääristä. Tältä pohjalta olisi voinut olettaa, että maakunnan osuus väylärahoista olisi vähintäänkin samaa luokkaa.

Suomessa on noin 454 000 kilometriä maanteitä, joista 78 000 kilometriä kuuluu valtiolle. Ne ovat Väyläviraston vastuulla. Lapin yleisen maantieverkoston pituus on reilut 9 100 kilometriä, mikä on noin 12 prosenttia koko maan yleisestä maantieverkostosta.

Koronapandemia ja Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan sekä sitä seurannut energiakriisi ovat herättäneet Suomessa huoltovarmuushuolen. Lapilla on tässä tärkeä rooli, sillä maakunta toimii maakuljetusporttina – meriliikenteen häiriötilanteessa pohjoisen väylät ovat ainoa reitti länteen. Tästä vallitsee poliittinen yksimielisyys, kuten myös siitä, että pohjoisen väylät ovat maamme turvallisuuden kannalta avainasemassa.

Jostakin kumman syystä tunnustetut tosiasiat eivät näy Väyläviraston investointiohjelmassa. Siitä ei löydy myöskään Lapin elinkeinojen kannalta keskeisiä väylähankkeita, vaikka tiedossa on, että Pohjois-Suomeen, -Ruotsiin ja -Norjaan on suunnitteilla jopa 160 miljardin teollisuusinvestoinnit kuluvalle vuosikymmenelle.

Lappi tuottaa jo nyt seitsemän prosenttia Suomen viennistä. Todellinen luku on vieläkin isompi, jos siinä huomioitaisiin kansainvälinen matkailu, missä maakuntamme on maan kärkikastia.

Teollisuuden, kuten myös matkailun tärkeimmät toimintaedellytyksiin vaikuttavat tekijät ovat liikenneyhteydet ja työvoiman saatavuus. Toimiva väylä on kestävän kasvun perusedellytys. Toimimaton väylä hidastaa kasvua tai jopa estää sen. Vaikka rahaa on vähän, loppupelissä kyse on aina valinnoista – vääristä ja oikeista.

P.S.

Suomi on tuhansien järvien maa ja osittain saari – onhan lähes koko Etelä- ja Länsi-Suomi meren rannalla. Vesirikkaus tarkoittaa myös kalarikkautta. Järvissämme, lammissamme, virroissamme ja merissämme on valtavasti erilaisia kalalajeja, jotka kaikki kelpaavat ihmisravinnoksi. Pyyntitaitoakin löytyy, sillä iso osa suomalaisista harrastaa kalastusta. Tältä pohjalta voisi kuvitella, että olemme kalaomavaraisia, mikä on väärä kuvitelma. 80 prosenttia Suomessa myytävästä kalasta on tuontikalaa, enimmäkseen Norjan kasvatuslohta. Siinä ei ole mitään järkeä.