Viime viikot uusi hallitus on kokenut rankkaa ryöpytystä. Pitkien hallitusneuvotteluiden jälkeen on ehtinyt ilmetä sekä jo eronneen elinkeinoministeri Vilhelm Junnilan (ps) natsismille flirttailu että valtiovarainministeri Riikka Purran (ps) 31-vuotiaana kirjoittamat rasistiset blogikommentit.
Kirjoituksissa vilisivät alentavat, ihmisarvoa loukkaavat ja jopa fyysiseen väkivaltaan viittaavat sananparret, joille ei voi antaa mitään perustelua tai puolustusta. Purran kirjoittelusta on aikaa, mutta hallituspuolueen puheenjohtajana ja valtiovarainministerinä hänellä on erityisen suuri vastuu. Kun kyse on vanhoista tapahtumista, reagointi kertoo myös paljon.
Tapauksen tultua ilmi sitä tulisi seurata vähintään anteeksipyyntö ja katumus. Tämä vaikutti olevan Purralle hankalaa. Hänen ensireaktionsa Twitterissä oli todeta, ettei hän aio pyytää anteeksi.
Tilanne näytti vaativan pienen hetken itsetutkiskeluun, jonka aikana presidentti Sauli Niinistö ilmaisi, että hallituksen olisi viisasta ottaa selkeä nollatoleranssi rasismille. Pian sen jälkeen Purra esitti anteeksipyynnön.
Keskustelu on jäänyt vellomaan, koska Purran vakuuttelusta huolimatta anteeksipyyntö ei ole kaikista vaikuttanut vilpittömältä.
Nykyaikana on päivänselvää, että aikaisemmat mielipiteet ja tekemiset sosiaalisessa mediasta tulevat julki etenkin julkisessa valta-asemassa toimivilta. Tuttu opetus kuuluukin, että kaikki, mikä on kerran netissä jaettu, jää sinne ikuisiksi ajoiksi.
Miksi katumuksen osoittaminen menneistä teoista on ollut poliitikkojen keskuudessa hankalaa? Oikea anteeksipyyntö ei kuulu hampaiden välistä nurkkaan ajettuna.
Melko hiljaisia ovat olleet pohjoisen edustajat. Viime ja tämän viikon aikana Lapin kansanedustajat Kaisa Juuso (ps) ja Heikki Autto (kok) eivät irtisanoutuneet rasismista Eduskunnasta-kolumneissaan. Ennen Purran tapausta, Junnilan kujanjuoksun tienoilla, kolumnivuorossa ollut Sara Seppänen (ps) totesi yhdessä virkkeessä paheksuvansa holokaustilla vitsailua.
Vähin, mitä puolueet ja kansanedustajat voivat tehdä rasismin tuomitsemiseksi, on sanoa se ääneen.
Pääministeri Petteri Orpo totesi ”käsi sydämellä” Ylen A-studion haastattelussa viime viikon keskiviikkona, ettei tiennyt Purran rasistisesta kirjoittelusta eikä jo eronneen elinkeinoministeri Junnilan natsismille flirttailevasta käytöksestä. Kovista alkukahinoista huolimatta Orpo väittää, ettei hallitus ei ole kriisissä.
On ollut myös aika, jolloin Orpon mielestä perussuomalaisista ei ole hallituskumppaneiksi. Vallanvaihto Halla-aholle perussuomalaisissa oli tarpeeksi laukaisemaan hallituskriisin 2017. Juha Sipilän (kesk) johtamaan hallitukseen, jossa Orpo oli valtiovarainministerinä, tilalle nousi Timo Soinin loikkareiden muodostama Sininen tulevaisuus.
Silloin syy kriisiin oli perussuomalaisten vaatimus maahanmuuttopolitiikan kiristämisestä, joka on edelleen puolueen kärkiteema. Tällä hetkellä moni voi pohtia, onko puolueen tavoitteet poliittisia vai pohjaavatko ne osittain eri ihmisryhmiä syrjiviin asenteisiin.
Vaikuttaa siltä, että nykyinen hallitus keikkuu epävakaalla pohjalla. Erityisesti rkp kipuilee luottamuksen kanssa. Aika näyttää, kestääkö kokoonpano vai onko uudet neuvottelut laitettava pystyyn.