
Kesän keskellä Lapin Kansassa on viestitty voimakkaasti lyhytvuokrausta vastaan.
Kolumnissa (LK 27.6.) varoiteltiin matkailun ”hallitsemattomasta kasvusta”. Pääkirjoituksessa (LK 1.7.) vaadittiin ”ammatti-Airbnb:n” kuriin laittamista, ja samassa lehdessä Lapin Yrittäjien toimitusjohtaja moitti Rovaniemeä arkailusta ohjeiden laadinnassa. Tällä viikolla uutisoitiin (LK 17.7. ja 18.7.), miten lyhytvuokrauksen sääntely kerää kiitosta.
Negatiivinen uutisointi ja ohjeiden vaatiminen perustuvat väärään oletukseen talouden toiminnasta. Luullaan, että matkailu kehittyy omassa tahdissaan; että palvelujen tarve, määrä ja laatu kasvavat itsekseen. Majoituksen kysyntä nousee omassa tahdissaan, ja siihen vastataan tarjonnalla. Nollasummapelin lailla lyhytvuokraus vie hotellien asiakkaat.
Todellisuudessa tutkimus osoittaa, etteivät Airbnb ja hotellit kilpaile samoista asiakkaista. Lisäksi sekä kysyntä että tarjonta vaikuttavat toisiinsa eli joustavat. Kun majoitusta ja muita palveluja on tarjolla enemmän, niiden kysyntäkin kasvaa.
Lyhytvuokrauskohteiden saatavuus siis lisää Rovaniemelle suuntautuvan matkailun kysyntää ja siten myös hotelleissa majoittuvien määrää.
Ohessa kasvaa muidenkin palvelujen, kuten liikenteen, ravintoloiden ja liikkeiden kysyntä. Näiden palvelujen ansiosta Rovaniemi on mukavampi paikka asua ja erottuu edukseen monesta verrokkikaupungistaan. Tämä taas edistää kaupungin houkuttelevuutta Suomen sisällä, mikä edelleen lisää palvelujen kysyntää.
Toiseksi uutisointia leimaa huoli turistien väitetystä meluamisesta ja sotkemisesta kerrostaloissa. Näkökulma on yksisilmäinen, koska siinä ei huomioida turistien vaihtoehtoa eli pitkäaikaisvuokralaisia.
Turisti on nimittäin helppo saada kunnioittamaan talon sääntöjä. Se vaatii vain johdonmukaista ja selkeää viestintää alustasovelluksissa ja kerrostaloissa. Ja joka tapauksessa turisti viettää asunnossa vain pari yötä ja häipyy mukisematta. Huonoja arvosteluja saaneet vieraat voidaan pitää poissa.
Sen sijaan vuokralaisen ongelmakäytökseen puuttuminen on tunnetusti vaikeaa. Miten laitat kuriin asukkaan, joka kiellosta huolimatta tupakoi vuoden ympäri parvekkeella tai jonka koira haukkuu aamusta iltaan? Häätäminen on pitkä ja kallis prosessi.
Lyhytvuokrauksen rajoittaminen enemmän kuin laki edellyttää olisi siten kaupungilta iso virhe. Valittu ”odottamisen strategia” on ollut täysin oikea.
Toivon siis, että kaupunginjohtajan lupaamat ohjeet olisivat sallivampia kuin muualla omaksutut. Ohjeissa tulisi rakentavasti keskittyä toiminnan standardien, etenkin turisteille annettavien ohjeiden, kehittämiseen palvelumuotoilun keinoin – ei kaiken kieltämiseen. Hyviä käytänteitä on jo luotu muun muassa Lapin yliopiston Vertaismajoitus-hankkeessa.
Jos kaupunki esimerkiksi sitoutuu suurkaupunkien omaksumaan Topten-ohjeeseen, tulee sen varautua matkailijamäärien vähenemiseen. Tämän seurauksena palvelujen ja alueen elinvoimaisuuden kehitys hidastuu huomattavasti.