Olisin niin mielelläni kirjoittanut tämän kolumnin Euroviisuista, Käärijästä, Loreenista, asiantuntijaraadeista ja kansan äänistä, mutta kommenttien ja kolumnien vyöryn jälkeen on hankala keksiä kulmaa, josta aihetta ei olisi käsitelty. Lähettäkäämme siis Loreenille mitä vilpittömimmät onnittelut ja makoisia hetkiä pastan ja viinin parissa, nyt kun hänen ankara parsakaali-kanadieettinsä on menestyksekkäästi lusittu.
Päivänpolttavien aiheiden hellittäessä on hyvä muistaa ikuisuuden kysymyksiä. Olen itse viime aikoina lueskellut tutkimusmatkailija Kustaa Fredrik Karjalaisten teosta Jugralaisten uskonto, missä hän avaa lukijalle siperialaisten sukukansojemme vogulien ja ostjakkien käsityksiä maailmankaikkeuden rakenteesta ja todellisuuden olemuksesta.
Sata vuotta sitten ylöskirjatut ja tätä vanhemmatkin esimerkit avaavat kristillis-kapitalistisen maailmankäsityksen syövyttämälle mielelle muunlaisia mahdollisuuksia ymmärtää ympäröivää maailmaa.
Sukukansojemme käsityksen mukaan oma maailmamme laskostuu toisien todellisuuksien kuten haltioiden asuttaman Manalan sekä kuolleiden asuttaman Vainajalan kanssa. Haltioilta maanitellaan ja uhkaillaan metsästysonnea ja hedelmällisyyttä.
Arkkua kopautetaan kynnykseen, jotta kuolleen sielu ei pääse takaisin kotiinsa kummittelemaan elävien parissa, kuolleelle tarjotaan ruokaa ja jätetään tulipaikoille polttopuita, joten konkreettisia yhteyspaikkoja tuonilmaisiin siirtyneiden ja meidän maailmamme asukkien välillä on.
Työn raskauttamasta ja burnout-tarinoita päivät pääksytysten medioista lukevaa nykyihmistä kauhistuttaa erityisesti tieto haudattavan matkaan laitettavista työkaluista, koska työt jatkuvat toisella puolenkin.
Näin on tehty myös vanhassa Suomessa. Toisten kansanryhmien mukaan tuonpuoleisen saaliit ovat runsaat ja helpolla pyydettävissä, toisten käsitysten mukaan työ Vainajalassa on erityisen raskasta.
Emme lopulta tiedä mitä rajan toisella puolen on. Ehkäpä ugrit olivatkin tässä oikeassa, vaikka eivät jyränneet käsitystään kaikille maailman kansoille.
Länsimaisen nykykäsityksen mukaan elämässään raatava nykyihminen lohduttautuu ajatuksella haudan levosta rest in peace -tunnelmissa. Vallitsevan käsityksen tueksi ei kuitenkaan ole sen kummempia todisteita ja aivan yhtä hyvin saattaa edessämme olla loputon raataminen sekä ankara kana-parsakaalidieetti Vainajalassa.
Eikä nykyihmiselle ole tapana laittaa työkalujakaan matkaan, joten vaikkapa kolumnisti joutuu ensi töikseen hankkimaan uuden läppärin varsin oudossa paikassa. Siksi suosittelen ottamaan varmuuden varalta lepohetkiä jo tällä puolen todellisuutta.