Torniolaisen Sirpa Kestin työpaikka on elokuusta lähtien ollut Tornion ja Haaparannan rajalla sijaitseva niin sanottu koronakontti. Normaalisti Kesti työskentelee terveydenhoitajana Suensaaren neuvolassa.
Syksyllä, kun korona-pandemian toinen aalto iski, alkoi Kesti tehdä työtä päätoimisena koronajäljittäjänä.
– Terveydenhoitaja Sirpa Mokko perehdytti minut tartuntatautien ehkäisyyn. Keväällä teimme jäljitystä oman työmme ohella neuvolatarkastusten ohessa. Se oli aika rumbaa se, Kesti muistelee.
Kun koronakontti pystytettiin Tornioon elokuussa, Sirpa Kestille oli kysymättäkin selvää, että hän siirtyy konttiin tekemään koronajäljitystyötä.
– Sanoin kotonakin, että tuo on minun homma!
Korona-altistuneiden jäljitys on hänen päätyönsä tällä hetkellä. Muutkin Tornion terveydenhoitajat tekevät jäljitystyötä sen verran, kuin omilta töiltään ehtivät.
– Välillä päivät ovat olleet tosi pitkiä, jopa kahdeksaan asti, Kesti toteaa.
Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri ja tartuntataudeista vastaava lääkäri Jyri Taskila kiitteli viime viikolla tartunnanjäljittäjiä erityisesti Torniossa.
Kaupungin suuria koronaaltistumisketjuja ovat olleet alkusyksyn Ylläksen ketju ja altistuminen torniolaisessa ravintolassa. Näistä karanteeniin määrättiin jopa satoja ja se tuotti tulosta. Virus lakkasi leviämästä.
Sirpa Kesti uskoo, että jäljitys on Torniossa onnistunut niin hyvin, koska työhön on saanut keskittyä täysipainoisesti.
– Olen tykännyt tästä työstä, Kesti kertoo.
Kestin työpäivä alkaa aamulla koronanäytteenottotulosten tarkastamisella. Positiivisista koronatuloksista on lääkäri jo ilmoittanut asiakkaille.
– Soitan tartunnan saaneelle ja alan listata kenen kaikkien kanssa hän on ollut tekemisissä 48 tuntia ennen oireiden alkamista. Puhelinnumeroni jää hänelle, joten hän voi ottaa minuun yhteyttä, jos hänellä tulee mieleen vielä lisää henkilöitä, joihin olla yhteydessä.
Tämän jälkeen Kesti alkaa soitella listan henkilöille, jotka hän myös asettaa karanteeniin.
– Kyselen ihmisiltä, ovatko he saaneet oireita ja ohjeistan heitä, mitä he saavat karanteenissa tehdä ja mitä eivät.
Moni osaa jo odottaa jäljittäjän puhelinsoittoa ja karanteenimääräystä, koska positiivisen tuloksen saanut on usein ehtinyt kertoa tartunnastaan lähipiirilleen.
– Jotkut saattavat säikähtää soittoani, mutta rauhoittelen heitä: jos oireita tulee, niin ne hoidetaan kyllä.
Kun oudosta puhelinnumerosta tulee puhelu, läheskään kaikki eivät heti vastaan. Silloin Kesti laittaa tekstiviestin perään ja kertoo tavoittelevansa korona-asioissa.
Sirpa Kesti on valmistunut terveydenhoitajaksi vuonna 1991. Koronapandemia on hänen urallaan toinen pandemia. Sikainfluenssan aikaan samanlaista jäljitystyötä ei tehty, vaan terveydenhoitajat ehkäisivät tartuntataudin leviämistä rokotuksilla.
– Toivottavasti rokotus tähänkin saadaan nopeasti.
Sirpa Kesti pohtii, että pandemia-ajassa on ollut myös jotain positiivista.
– Tämä aika on rauhoittanut ihmisiä. Kun aikaisemmin on pitänyt koko ajan mennä: on ollut niin hektistä. On ollut ihanaa neuvolatarkastuksissa kuulla, kuinka lapsiperheet ovat käyneet vaikkapa retkillä.
Korona-aikana tiedotusvälineissä ja sosiaalisessa mediassa on keskusteltu paljon sosiaali- ja terveysalan henkilökunnan työssä jaksamisesta. Vaikka terveydenhoitaja Sirpa Kesti on koronan vuoksi tehnyt välillä pitkää päivää ja ollut töissä putkeen kiireisimpänä aikana jopa 13 päivää putkeen, ei hän koe, että työ kuormittaisi häntä.
– Onhan tämä välillä ollut kiireistä, mutta ei minua kiireaamuinakaan ole pistellyt nousta töihin. Koen, että saan olla tässä makeasti tekemisen ytimessä. Vaikka tykkään tavallisesta terveydenhoitajan työstänikin erittäin paljon, niin tästä saan kuitenkin vaihtelua, Kesti toteaa.
Iloa koronatyöhön Kesti saa hyvästä työyhteisöstä.
– Meillä on huippuporukka, jonka yksi osanen olen.
Sirpa Kesti on tyypillinen esimerkki ihmisestä, joka kokee työn imua. Työn imu on työhön liittyvää innostusta, iloa ja tarmokkuutta, josta on hyötyä varsinkin silloin kun työssä on vastoinkäymisiä tai työ on rankkaa.
Tutkimusprofessori Jari Hakanen Työterveyslaitokselta kertoo, että suuren eurooppalaisen tutkimuksen mukaan juuri sosiaali- ja terveysalalla sekä opetusalalla koetaan työn imua vahvemmin kuin muilla sektoreilla.
– Nämä raskaat ja vaativat alat voivat kuormittaa ja stressata, mutta samaan aikaan työ on merkityksellistä, Hakanen toteaa.
Samanlaisia tuloksia on saatu myös Suomessa. Tutkimuksen mukaan työn imua kokevat hieman muita enemmän naiset ja erityisesti yli 55-vuotiaat.
Suomessa on tutkittu sairaanhoitajien, lähi- ja perushoitajien sekä lääkäreiden työn voimavaratekijöitä. Tutkimuksessa nousi esille neljä eri työhyvinvointiin vaikuttavaa tekijää.
Ensimmäinen työn imua synnyttävä voimavaratekijä on palveleva johtamistapa. Tällaisessa lähtökohtana on se, että johtaja kysyy itseltään: “Miten minun porukkani voi onnistua?”.
– Johtaja voimaannuttaa porukkaansa ja myös antaa vastuuta. Johtaja on inhimillinen ja aito tyyppi eikä verhoudu ammatillisen statuksen taakse.
Toinen tekijä oli työn kehittävyys ja monipuolisuus. Työn imua sosiaali- ja terveysalalla kokevat ihmiset, jotka saavat käyttää työssään omia vahvuuksiaan ja oppia uutta.
Kolmas työn imua vahvistava tekijä on se, että alalla näkee työnsä tuloksen.
– Eihän terveydenhuoltoalalla tietenkään aina tule onnistumisia: potilaat eivät aina parane ja joskus he kuolevat. Toisten ihmisten auttamisen kuitenkin tiedetään ylipäätään olevan vahvassa yhteydessä meidän hyvinvointiimme ja onnellisuuteen.
Neljäs tutkimuksessa esiin noussut tekijä oli hyvä tiimi.
Palkka työhyvinvoinnin lisääjänä ei ole tutkimusten mukaan kovin merkittävä tekijä.
– Työhyvinvoinnissa, työn imussa ja työuupumuksessa palkka näyttäytyy ennen kaikkea oikeudenmukaisuudessa. Kun koetaan, että palkka on reilu suhteessa muihin saman alan työntekijöihin, niin silloin se on ok. Epäreiluuden kokemuksen myötä palkka voi heikentää työn imua.
Julkisessa keskustelussa hoitoalan palkkaus liitetään kuitenkin usein arvostukseen tai sen puutteeseen.
– Hoitoalalla arvostusta tulee monista lähteistä: potilailta, esihenkilöiltä, kollegoilta ja yhteiskunnalta, Hakanen luettelee ja jatkaa, että palkka on tietysti tärkeä jokaiselle, mutta sen ensisijainen merkitys ei liity työhyvinvointiin.
Vaikka työn tavoitteet tulevat työnantajalta, niin omaan työhyvinvointiin ja työnimuun voi vaikuttaa työntekijä itse muokkaamalla omaa työtapaansa sopivaksi.
– Puhun työn tuunaamisesta. Se lisää työhyvinvointia ja vähentää tylsistymisen riskiä, Hakanen toteaa.