Suomalaisella peruskoululla on edessään yli 50-vuotiaan historiansa suurin mullistus – koululaisten määrä vähenee yli 80 000:lla 2030 mennessä. Tämä tarkoittaa, että jo vuosikymmenien ajan käynnissä ollut kouluverkoston alasajo kiihtyy kaikkialla Suomessa muutamaa kasvukeskusta lukuun ottamatta.
Kuntaliiton tuore selvitys ei yllätä, sillä tuleva on ollut tiedossa jo kauan. Kaiken takana on 2010-luvulla romahtanut syntyvyys, josta on tullut pysyvä ilmiö. Pahempaa onkin luvassa. Jos lapsilykky ei tästä parane, peruskoululaisten määrä vähenee 134 000:lla vuoteen 2040 mennessä.
Eri puolelta Suomea löytyy jo kuntia, missä lapsia ei ole riittävästi yhteen kouluun tai edes luokkaan. Tällaisten kuntien määrä kasvaa nyt nopeasti, mikä pakottaa kuntapäättäjät miettimään pitäjänsä tarkoitusta.
Keskiverto suomalaiskunta menettää reilun viidenneksen koululaisistaan tulevan viiden vuoden aikana. Joka seitsemännessä kunnassa 7–15-vuotiaiden määrä putoaa yli kolmanneksella. Tällaisia kuntia löytyy runsaasti myös Lapista.
Osa kunnista on jo ehtinyt kokea jättimuutoksen kertaalleen 2010-luvulla. Joka kolmannessa kunnassa koululaisikäluokat supistuivat 2010–2022 yli 20 prosentilla, osassa pudotus oli yli 30 prosenttia. Samaan aikaan alle 7-vuotiaiden määrä väheni lähes 74 000:lla.
Syntyneiden vuosittainen määrä on vähentynyt tasaisesti 2010 lähtien lukuun ottamatta koronavuosia, jolloin koettiin lievä vauvabuumi. Vuonna 2010 vauvoja syntyi 61 000, viime vuonna enää 43 300, mikä on uusi ennätys. Edellinen on 1800-luvun nälkävuosilta. Kokonaishedelmällisyysluku – kuinka monta lasta nainen synnyttää elämänsä aikana – oli 10 vuotta sitten 1,87, nyt 1,32. Kestävään väestökehitykseen tarvittaisiin kakkosella alkava luku.
Syntyvyys on laskenut tasaisesti kaikilla alueilla ja lähes kaikissa kunnissa. Syntyneiden määrä ylittää kuolleiden määrän enää vain suurimmissa kaupungeissa ja niiden lähikunnissa. Lapista tällaisia kuntia ei löydy lainkaan.
Työperäisestä maahanmuutostakaan ei ole paikkaajaksi, sillä tarpeeseemme nähden aivan liian pieni muuttoliike kohdistuu pääosin isoille paikkakunnille, jotka kasvavat muutenkin. Väestöllisen eriytymisen vahvistumiselle ei löydy pysäyttäjää.
Tieto lisää tuskaa. Se pakottaa ihmisen parhaassa tapauksessa toimimaan niin, ettei pahin vaihtoehto toteudu.
Väestön ikääntyminen, vauvakato ja työikäisten väheneminen ovat olleet julkisen keskustelun vakioaiheita koko 2000-luvun ajan. Tietoa on ollut tarjolla tuskastuttavan runsaasti, mutta huolipuhe ei ole jalostunut torjuntateoiksi – ja nyt alkaa olla jo myöhäistä.
Edessä on väestötsunami, jonka vaikutukset yltävät pitkälle tulevaisuuteen. Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ennakoi, että työikäisten suomalaisten määrä vähenee 20 prosentilla 2070 mennessä. Tämä romahduttaa valtion verotulot samaan aikaan, kun ikäihmisten osuuden kasvu nostaa hoito- ja hoivakustannukset uudelle tasolle.
Yhtälö tarkoittaa hyvästejä hyvinvointivaltiolle, ellei sitten tapahdu ihme. Sellaiseksi kelpaisivat tässä tapauksessa syntyvyyden nopea ja pysyvä nousu ja/tai työperäisen maahanmuuton radikaali, jatkuva kasvu.
Kumpikin vaikuttaa epätodennäköiseltä, joten ihmeen odottelun ohessa on alettava valmistautua väestörakenteemme pysyvään muutokseen. Se tarkoittaa yhteiskunnallisten palvelujen karsimista tasolle, johon rahamme riittävät.
Suomessa oli 1990-luvun alussa 4 000 koulua, nyt 2 000. Tämäkin luku puolittunee lähitulevaisuudessa. Yhden peruskoulun pitäjiä on 65 – kuntia on yhteensä 309 – ja niiden määrä kasvaa koko ajan. Tämä tietää pidempiä koulumatkoja ja suurempia kouluja, jotka eivät ole välttämättä edes omassa kunnassa. Kunnan merkittävin tehtävä on sivistyspalvelujen tuottaminen. Kun lapset loppuvat, loppuu myös päätehtävä. Sen jälkeen voidaan kysyä, mihin kuntaa enää tarvitaan.