-

Viisi vinkkiä suo­ret­kel­le

Ihmiset jännittävät märälle suolle menoa ihan turhaan, kertoo suoretkeilystä kirjan kirjoittanut Päivi Mattila.

Ihmiset jännittävät märälle suolle menoa ihan turhaan, kertoo suoretkeilystä kirjan kirjoittanut Päivi Mattila.

Tilaajille
Tilaajille

Märkää, epämiellyttävää ja jopa vaarallista? Ajatus suolla liikkumisesta saati leppoisasta retkeilystä nevalla tuntuu monesta vaikealta. Yksi syy siihen voi olla tiedon puute.

Retkeilytoimittaja Päivi Mattila vaelsi 800 kilometriä Inarin Nellimistä Kilpisjärvelle ja tajusi, kuinka vieraita suot ovat luonnossa liikkujille. Kokemus inspiroi kirjoittamaan opaskirjan nimeltä Retki suolle – Vinkit ja kohteet luontoon lähtijälle. Teosta varten Mattila ja kirjan toinen tekijä, valokuvaaja Teemu Saloriutta, kiersivät kahden vuoden ajan Suomen soita.

Mattilan mukaan soista kannattaa kiinnostua kahdesta syystä. Ensinnäkin siksi, että Suomessa vaeltaja ei voi välttyä soilta. Esimerkiksi Lapin takamailla suosituillakin retkeilyalueilla tulee pitkospuuttomia soita vastaan käytännössä aina. Toiseksi siksi, että suot ovat mahtavia retkikohteita myös mukavuudenhaluisille retkeilijöille.

Haluatko lukea tämän jutun?

Tilauksella pääset lukemaan rajoituksetta tämän ja muita kiinnostavia artikkeleita

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet (ma-la) ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi