– Tavoitteena oli tehdä ainakin Rovaniemen komein, jos ei koko Suomen komein laavu.
Rovaniemeläiset rotariaktiivit Eero Pajula ja Juri Laurila seisovat upouuden laavun edustalla Rotarypuistossa Ounasjoen rantamaisemassa. Rovaniemen rotaryklubien vuosia sitten alulle laittama projekti on vihdoin saatu päätökseen, ja laavu on valmis rovaniemeläisten käytettäväksi.
Ja laavu on todella komea! Kokoakin sillä on niin paljon, että laavun ja tulipaikan ääreen mahtuu jopa kymmeniä ihmisiä.
– Ajatuksena olikin tehdä laavusta niin iso, että esimerkiksi koululuokat ja päiväkotiryhmät voivat tehdä tänne retkiä, Pajula kertoo.
Hyvä paikka revontulien ihailuun
Revontulilaavuksi ristitty laavu sijaitsee Arktikumin puiston länsipuolella Rotarypuiston alueella. Puiston rotarit perustivat vuonna 2005, jolloin he istuttivat sinne yhteensä 288 kuusta ja mäntyä. Puistosta myydään nimikkopuita polion vastaisen työn rahoittamiseksi.
Pajulan mukaan puisto oli jäänyt hieman unohduksiin, ja rotarit halusivat kehittää sitä tuomalla sinne jotakin toimintaa. Laavu tuntui luontevalta ratkaisulta.
– Paikkahan on laavulle suorastaan loistava. Tässä liikkuu paljon ihmisiä sekä kesällä että talvella, ja Ounasjoki on tuossa vieressä, Pajula luettelee.
Nimensä laavu on saanut siitä, että laavulta avautuu näkymä pohjoiselle taivaalle ja siksi se soveltuu mainiosti revontulien ihailuun. Valosaastettakaan alueella ei juuri ole.
Ohikulkijat ilahtuneet ja kiitelleet
Rotarit ovat rakentaneet laavun talkootyöllä ja sponsorien tuella. Rakentamiseen valmistauduttiin jo kevättalvella, jolloin hirret parkattiin kuivumaan. Varsinaiset rakennustyöt on tehty syksyn mittaan.
Rakennusprojektia vetänyt Juri Laurila on huomannut, että laavu todella tulee tarpeeseen. Laavulla on liikkunut paljon väkeä jo rakennusaikana, ja on siellä pidetty tuliakin.
– Ohikulkijat ovat myös kiitelleet kovasti, että hienoa, kun tänne saadaan laavu. Kiitokset ovat lämmittäneet mieltä ja vakuuttaneet siitä, että laavulle varmasti tulee käyttöä, Laurila sanoo.
Puuhuolto alkaa toimia lokakuussa
Revontulilaavu tulee osaksi Rovaniemen kaupungin ylläpitämää laavuverkostoa lokakuun alusta lähtien. Silloin laavun puuhuolto alkaa toimia.
Kaupungilla on talvisin yhteensä 23 laavua hoidettavanaan, kesäkaudella muutama vähemmän. Laavujen käyttö on viime vuosina lisääntynyt, ja sen myötä myös puuta kuluu laavuilla yhä enemmän.
– Laavut ovat kuitenkin suhteellisen edullinen virkistyspalvelu, joka palvelee isoa joukkoa. Rovaniemeläisille laavut tuntuvat olevan erityisen tärkeitä, sanoo lähivirkistyskohteista vastaava metsätalousinsinööri Kari Lukkarinen kaupungin yhdyskuntatekniikan yksiköstä.
Rovaniemen laavut
Laavuja on Rovaniemen kaupungin alueella lähes 100 kappaletta.
Laavuista 23 on Rovaniemen kaupungin ylläpitämiä, mutta lukuisia laavuja on Metsähallituksen Luontopalveluiden ja eri kyläyhdistyksien hoidettavana.
Kaupungin laavuja huoltavat ostopalveluna Alltime oy kesäisin ja Rovaniemen latu ja reitti oy talvisin.
Rovaniemen uusin laavu on Revontulilaavu, jonka ovat rakentaneet Rovaniemen Rotaryklubi ry ja Rovaniemen Santa Claus Rotaryklubi ry yhteisenä palveluprojektina.
Monet rovaniemeläiset yritykset ovat tukeneet Revontulilaavun rakentamista.
Laavun puuliiterin seinämaalaukset ovat Rovaniemen kuvataidekoulun oppilaiden tekemiä.