Poronhoitoalueelta on ammuttu runsaan kuukauden aikana 22 sutta poikkeusluvilla, joita Suomen riistakeskus myöntää petovahinkojen hillitsemiseksi.
Puolet kaadoista on tapahtunut Savukosken pohjoisosissa. Siellä tapettiin kymmenen sutta kahden jahtipäivän aikana pienehköltä alueelta.
13. lokakuuta Kemin-Sompion paliskunnan jahtiporukka sai hengiltä viisi sutta läheltä seutua, jonne on suunniteltu Soklin kaivosta. Viikkoa myöhemmin poikkeusluvilla tapettiin viisi sutta hieman pohjoisempana, Korvatunturin maisemissa.
Jo 9. lokakuuta oli ammuttu luvallisesti yksi susi Soklin itäpuolelta.
Poronhoitoalueen sudenkaadot ovat painottuneet perinteisesti Koillismaalle ja pohjoiseen Kainuuseen.
Kesän ja syksyn aikana susihavaintoja, -vahinkoja ja -lupia on ollut Lapissa monin paikoin tavanomaista enemmän – Itä-Lapin lisäksi muun muassa Inarissa ja Enontekiöllä.