Tilastokeskuksen kesäkuun ennakkotilasto on karua luettavaa. Tammi–kesäkuussa Suomeen syntyi 21 180 lasta, mikä on vähemmän kuin kertaakaan vastaavana aikana sitten vuoden 1900. Jos tahti jatkuu loppuvuoden samana, Suomen syntyvyystilastoihin merkitään tälle vuodelle jälleen uusi pohjalukema, runsaat 42 000 lasta.
Muutos on hurja, kun lukua vertaa 1940-luvun loppupuolen suuriin ikäluokkiin. Vuosina 1946–1949 Suomessa syntyi vuosittain yli 100 000 lasta. 1970-luvulta lähtien elävänä syntyneiden määrä vakiintui pitkäksi aikaa runsaaseen 60 000:een. 90-luvun loppupuolella syntyneiden määrä lähti hiljalleen lasku-uralle, ja tämä vauhti kiihtyi viime vuosikymmenellä.
Vuodesta 2010 lähtien syntyvyys on laskenut joka vuosi – koronavuosia 2020 ja 2021 lukuun ottamatta. Samaan aikaan naisten kokonaishedelmällisyysluku on suorastaan romahtanut. Kun vielä vuonna 2010 nainen synnytti elämänsä aikana keskimäärin 1,87 lasta, viime vuonna luku oli enää 1,32.
Näyttää selvältä, että alhaisesta syntyvyydestä on tullut Suomessa uusi normaali. Väestöliiton perhebarometrin mukaan yhä useampi nuori aikuinen ei toivo lainkaan lapsia. Syyt vapaaehtoiseen lapsettomuuteen ovat moninaiset, ja niitä on tutkijoiden hyvä perata vielä nykyistä tarkemmin.
Valtaosa toki yhä haluaa perheen, mutta heilläkin lapsenhankinta lykkääntyy eri syistä yhä myöhemmäksi. Tämä puolestaan vaikuttaa lapsilukuun, joka voi jäädä toivottua pienemmäksi. Nämä ovat tosiasioita, jotka on syytä tunnustaa ja sen jälkeen ryhtyä tarvittaviin toimiin. Pelkkä laskevien käyrien surkuttelu kun ei auta mitään.
On ilman muuta selvää, että alhainen syntyvyys on yksi pahimpia uhkia hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuudelle. Kun lapsia ei synny, väestö ikääntyy ja huoltosuhde romahtaa.
Kehitystä voidaan pyrkiä jarruttamaan tukemalla lasten hankkimista kaikin mahdollisin tavoin. Keinovalikoimaan voivat kuulua lapsiperheiden tukien parantaminen, perhemyönteisen asuntopolitiikan edistäminen, perheen ja uran yhteensovittamisen tukeminen sekä lapsettomuudesta kärsivien auttaminen. Lisäksi on tärkeää, että jokainen päättäjä, työnantaja ja tavallinen kansalainen osallistuu osaltaan lapsimyönteisen ilmapiirin rakentamiseen.
Toiseksi väestökehitykseen voidaan vaikuttaa edistämällä työperäistä maahanmuuttoa. Muuttajien mukana Suomeen saadaan myös lisää lapsia, joista kasvaa aikanaan uusia veronmaksajia. Toivoa sopii, ettei nykyhallitus asetu tämän kehityksen jarruksi.
Kaikkein vaikein rasti lienee kuitenkin tämä: on valmistauduttava ja sopeuduttava siihen, että Suomen väestörakenne muuttuu pysyvästi. Yhteiskunnan palvelut on pystyttävä tuottamaan entistä vähemmällä väellä ja rahalla. Mistä luovutaan ensiksi?
Hyvinvointiyhteiskunta pitää kansalaisistaan huolta muun muassa tarjoamalla maksuttomia syöpäseulontoja. Kohdunkaulasyöpää seulotaan Suomessa 30–65-vuotiailta naisilta viiden vuoden välein. Seulonnat on todettu tarpeellisiksi, sillä niiden avulla syöpä tai kohonnut syöpäriski voidaan todeta jo varhaisessa vaiheessa. Tämän tiedon valossa on yllättävää, että joka kolmas 30–39-vuotias nainen jättää osallistumatta seulontaan henkilökohtaisesta kutsusta huolimatta (LK 20.7.). Kaikissa ikäryhmissä osallistumisprosentti on sentään hieman parempi.