Peruskoulu on uskonto ja musiikkiluokka lahko Iida Rauman (s. 1984) kolmannessa romaanissa, jossa hirmuhallintoa pitää luokanopettaja Anna-Maija ”Ansku”. Vallanhaluiseksi ja mieleltään sysimustaksi kuvatun kuningatarmehiläisen ympärillä pörräävät miellyttämishaluiset pikkutyöläiset, mutta pesästä on heitetty kylmään kuolemaan kuhnuri nimeltä A.
Pesän perällä kyyristelee myös toinen merkitty hylkiö, Ira, jota A kutsuu antibestiksekseen.
Kaltoinkohteluaan kritisoiva, Ansku-open mielestä kaikkitietävä A ja toisen poskensa väkivallalle kääntävä Ira ovat yksi ja sama Iida Rauma, joka ei piilottele autofiktion takana, vaan kertoo oman peruskoulukokemuksensa KiVa Koulu -ohjelman kulisseista.
Ira vaihtaa toisella luokalla Turusta Kaarinaan, jossa Ansku-ope on jo ehtinyt kiihottaa musiikkiluokkalaisensa henkiseen ja fyysiseen väkivaltaan A:ta kohtaan.
Hän tarkkailee sivusta A:n epätoivoisia yrityksiä hakea hyväksyntää opettajalta, joka ei siedä osaavaa ja aktiivista oppilasta, vaan kaipaa palvontamenoja alttiilta alamaisiltaan.
A karttaa Iraa, joka muistuttaa häntä pariisilaisen Salpêtrién sairaalan merkityistä naispotilaista, joita lääkärit hysteerikko-diagnoosin varjolla käyttävät testieläiminä sadistis-seksuaalisissa kokeissaan.
Eheytymisen edellytyksenä on silti se, että A ja Ira kohtaavat ja sulautuvat toisiinsa.
Kolmeen osaan jaetussa yhden päivän romaanissa historian opettajaksi valmistunut A näkee yöllisellä juoksulenkillään Iran ja huomaa, että vaikka ihminen lähtee peruskoulusta, peruskoulu ei lähde ihmisestä. Tapauskertomuksessaan Rauma rinnastaa yhden ihmisen hävityksen Turun kaupungin hävitykseen ja globaaliin ilmastoa uhkaavaan hävitykseen.
Romaani tikkaa A:n lenkkareiden tahdissa, pyörii A:n ja Iran kouluaikaisen hittibiisin askelissa ja nousee A:n vatsahapoista kahvinhajuisena närästyksenä, sillä keho on jatkuvassa hälytystilassa ja muistaa siihen kohdistuneet väkivaltaiset hyökkäykset, hukuttamisen ja kuristamisen.
Rauman kieli hengästyttää, ja siinä sykkivät aikuisten pettämän lapsen ahdistus, pelko, kauhu.
Toivottavasti Rauman alaston kuvaus kouluväkivallasta avaa yhteiskunnallisen keskustelun sairastuttavista hierarkioista ja väärästä vallankäytöstä peruskoulun lisäksi myös muissa instituutioissa.
Erityisen ansiokkaasti Rauma taustoittaa väkivallan mekanismeja; ryhmähenkeä nostatetaan heittämällä sattumanvarainen syntipukki erämaahan kuolemaan.
A:n kokemukset eivät sovi valmiisiin käsityksiin opettajan ja oppilaan välisestä suhteesta.
Opettajan lisäksi myös terveydenhoitaja, kuraattori ja rehtorit pettävät hänen luottamuksensa hyrisemällä yhteistä, unettavaa KiVa-koululaulua, jossa väkivallan uhri pyytää anteeksi väkivallantekijältä.
Rehtorina luen Iida Rauman kirjaa hienon kaunokirjallisen teoksen lisäksi myös velvoittavana tehtävänantona. Vaikka Rauma on puristanut kauheista kokemuksistaan timantin, hinta on liian kova.
Romaani
Iida Rauma: Hävitys. Tapauskertomus. Siltala 2022.
Kriitikko kiteyttää
Plussaa
Alaston tapauskertomus kouluväkivallasta ja sen seurauksista.
Merkittävä yhteiskunnallinen keskustelunavaus tärkeästä aiheesta.
Kaunokirjallisesti korkeatasoinen proosateos, jonka rytmi ja sanavalinnat ilmentävät väkivallan kohteen fyysistä ja psyykkistä kuormitusta.
Selvä viesti: väkivallan uhri vaatii oikeutta.
Miinukset
Haasteena tunnistettavien tosielämän henkilöiden oikeusturva.