Kun Iso-Britannia päätti taannoin erota EU:sta, muu Eurooppa epäili sen olevan laukaus omaan jalkaan. Näin myös kävi. Unionin muihin jäsenmaihin brittien lähdöllä ei ollut isompaa vaikutusta, mutta saarivaltion talous on kärsinyt eropäätöksestä pahemman kerran. Vaan osataan sitä Suomessakin.
Orpon hallituksen ja ay-liikkeen SAK-siiven yhteenotto on jatkunut talven yli ja siirtynyt vaiheeseen, missä satamat ovat suljettu ja vientiriippuvaisen valtiomme vienti on pysähtynyt viikoiksi keskellä taloustaantumaa, mikä on jo sinällään uhka yrityksille. Täysosuma omaan jalkaan syventää taantumaa, karkottaa investoijat, syö yritysten tulosta ja vauhdittaa konkurssiaaltoa, joiden seurauksena talouskasvu hidastuu, kansantalous kärsii ja moni lakkoilijakin voi menettää työpaikkansa.
Järki on itsetuhoisesta touhusta kaukana, kuten se pakkaa olemaan kaikista valtataisteluista, missä osapuolet vannovat menevänsä päätyyn asti. Kun uhoilu jatkuu, ylittyy jossain vaiheessa väistämättä raja, jonka takaa on mahdotonta palata peliin kasvojaan menettämättä – tässä tapauksessa raja ylitettiin jo menneen talven aikana.
Hallitus ei aio perääntyä painostuksen edessä. Se jatkaa hallitusohjelmaan kirjattujen työreformien viemistä lakiin, koska vaihtoehdot ovat vähissä. Perääntyminen tekisi siitä "ramman ankan", mikä tietäisi hallituksen hajoamista ja uusia vaaleja.
Perääntyminen ei tule kyseeseen myöskään SAK:lla, joka taistelee jäsenliittojensa kanssa tulevaisuudestaan. Häviö tietäisi jäsenpaon kiihtymistä ja ay-liikkeen lopun alkua.
Lakkoilu jatkunee kevään ajan, kunnes tulee kesä ja poliittisia lakkoja rajoittava lainsäädäntö astuu voimaan. Sekään ei avaa työmarkkinoiden umpisolmua, joka uhkaa kiristyä uudelleen syksyllä, jolloin edessä ovat työehtosopimusneuvottelut uusine lakkoaaltoineen – niitä ei voi estää lailla.
Teollisuusliitto on jo ilmoittanut, että se tulee vaatimaan paikallisen sopimisen poistamista työehtosopimuksista (HS 9.3.). Kyseessä on liiton vastaisku sille, että hallitus pyrkii laajentamaan paikallista sopimista liittoihin kuulumattomiin työnantajiin ja -tekijöihin. Vaikka SAK vastustaa myös poliittisten lakkojen ja tukilakkojen rajoittamista sekä ansioturvan porrastamista, paikallisen sopimisen laajentaminen on sille periaatteellisin vastustamisen kohde.
Koston kierre tuskin jää tähän. Odotettavissa on myös muita vaateita, joilla ay-liike pyrkii paikkaamaan työreformimenetyksiään.
Hallituksen ja ay-liikkeen välinen taisto kertoo epäterveestä vallan himosta, neuvottelukyvyttömyydestä ja päätöksentekokoneiston rappiosta. Kansantaloudellinen lasku sopasta on nousemassa miljardeihin euroihin. Kriisi ei tunnu olevan kenenkään hallinnassa. Työmarkkina on sekaisin ja yhteiskuntarauha järkkynyt pitkäksi aikaa.
Poliittisten päättäjien lisäksi myös kansalaiset ovat kääntyneet toisiaan vastaan. Liikkeelle on laskettu puolitotuuksia ja suoranaisia valheita, joita osapuolet levittävät vallankumouksellisella kiihkolla. Pelin henkeen kuuluu tahallinen väärinymmärtäminen ja korvien sulkeminen vastapuolen väitteiltä. Potero on valittu ja siinä pysytään loppuun asti – kävi miten kävi.
Vastaavanlaista sotkua ei liene nähty Suomessa sitten vuoden 1956 yleislakon. On helppo ennustaa, että yhteenoton jälkiä siivotaan vielä pitkään – kunhan ensin löydetään siivouksen taitajat.
Lapin aluevaltuutettu, torniolainen Juha Berg (sit.) hakee eroa aluevaltuustosta, koska valtuusto on päättänyt keskittää maakunnan synnytykset ja päivystysaikaiset leikkaukset Lapin keskussairaalaan. Hänen mielestä päätös on typerä, väärä ja järjen vastainen (LK 12.3.). Erohakemuksellaan Berg viestittää, ettei halua kuulua luottamushenkilöjoukkoon, joka tekee typeriä, vääriä ja järjen vastaisia päätöksiä. Valtuutetulla näyttäisi olevan demokratian kokoinen aukko yhteisten asioiden hoitotaidoissaan.