Jos Orpon hallitus aikoo onnistua tavoitteessaan hidastaa valtion velkaantumista, sen on onnistuttava myös sote-menojen hillitsemisessä. Reilu neljännes valtion vuotuisista menoista syntyy nimenomaan sosiaali- ja terveyspalveluista, joista hyvinvointialueet ovat vastanneet tammikuusta lähtien. Suurimmat raharohmut ovat erikoissairaanhoito ja vanhushoiva.
Hallitus onkin varannut ohjelmassaan ison säästäjäroolin 22 hyvinvointialueelle. Niiden on pienennettävä menojaan yhteensä 1,4 miljardilla eurolla 2027 mennessä ja kolmella miljardilla eurolla 2031 mennessä.
Säästöistä huolimatta sote-kustannukset nousisivat reilusti, mutta vähemmän kuin aiemmin on arvioitu. Jos mitään ei tehdä, sote-palvelut haukkaavat valtion budjetista pian yli 30 miljardia. Budjetin loppusumma on tänä vuonna reilut 80 miljardia euroa ja sote-palvelujen osuus siitä on noin 22,5 miljardia.
Sitä, miten kyseisiin säästöihin päästään, ei tunnu tietävän kukaan. Keinojen keksiminen jääkin pääosin alueiden vastuulle.
Kannustimia voisi kuvailla koviksi. Jos ja monessa tapauksessa kun hyvinvointialue ei pysy talousraamissa eli siltä loppuvat rahat kesken vuoden ja se tarvitsee valtiolta lisärahoitusta, alue päätyy saman tien valtiovarainministeriön arviointimenettelyyn. Käytännössä tämä tarkoittaa alueliitoksen selvittelyä.
Kokoomus tavoitteli Juha Sipilän (kesk.) hallituksen sote-uudistusyrityksessä kahdentoista hyvinvointialueen mallia. Sanna Marinin (sd.) hallituksen tekemässä sote-uudistuksessa alueita jäi 22, joista alle 100 000 asukkaan alueita on kolme – Keski-Pohjanmaa, Kainuu ja Itä-Uusimaa – ja alle 200 000 asukkaita alueita yli puolet, joukossa Lappi. Vain kahdeksalla alueella väkiluku on kasvava.
Nykymalli on osoittautunut kalliiksi ja osin toimimattomaksi. Menoja on pakko hillitä, mutta miten se tehdään?
Yksi sote-uudistuksen päätavoitteista oli turvata tasavertaiset sote-palvelut kaikille asuinpaikasta riippumatta. Tässä ei ole onnistuttu, eikä tulla näillä näkymin onnistumaankaan. Palvelut eriarvoistuvat koko ajan.
Hallitusohjelma ei sulje pois myöskään mahdollisuutta yhdistää alueita isommiksi kokonaisuuksiksi. Uhka voisi kohdistua suureen, mutta vähäväkiseen Lappiinkin, joka oli joissakin takavuosien sote-karttaviritelmissä osa Oulusta johdettua Pohjois-Suomen sote-aluetta.
Vähintäänkin uhkaa kohdistuu Länsi-Pohjan keskussairaalaan, jonka erillisrahoituksesta hallitus on jo luopumassa.
Tuore sosiaali- ja terveysministeri, torniolainen Kaisa Juuso (ps.) on joutumassa kahden tulen väliin. Pohjoisessa hänen odotetaan puolustavan paitsi Lapin hyvinvointialueen myös Länskän itsenäisyyttä, mutta ministerinä Juuson on puolustettava ensi sijassa hallitusohjelmaa.
P.S.
Väistyvä sote-ministeri Krista Kiuru (sd.) on taas eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja, jolta paikalta hän jarrutteli aikoinaan Sipilän hallituksen sote-uudistusta. Kiuru on toiseksi viimeinen lukko, kun Orpon hallitus tuo sote-uudistuksen uudistamisesityksiään eduskuntaan. Viimeinen lukko on perustuslakia valvova perustuslakivaliokunta, joka antoi 2015 lopullisen armolaukauksen Sipilän sote-uudistukselle. Hallituksen sote-remontti tuskin sujuu kuin kahvinjuonti kepun tupaillassa – edessä voi olla isoja esteitä ja yllätyksiä.