
Pohjoissaamelaisen Niillas Holmbergin esikoisromaani Halla Helle (Gummerus 2021) sukeltaa syvälle saamelaisen ja ei-saamelaisen maailmankuvien eroihin ja ristiriitoihin.
Romaanissa päähenkilö Samun länsimainen, dualistinen ja tiedeuskoinen maailmankuva törmää saamelaistaiteilija Ellen maailmankuvan kanssa. Mutta millainen prosessi on kirjoittaa romaanin päähenkilöksi vieraasta kulttuurista tuleva hahmo, tamperelainen Samu?
Niillas Holmberg sai heinäkuun alussa Eino Leinon seuran jakaman Eino Leinon palkinnon. Palkinto myönnettiin Holmbergille hänen ansioistaan monikielisenä runoilijana, osuvana poliittisena taiteilijana sekä mielen, kielen ja luonnon yhteenkuuluvuuden kertojana.
Palkintolautakunnan mielestä Niillas Holmberg avaa teoksissaan lukijalle Saamenmaan ja kielivähemmistön identiteetin. Holmberg toimii paikallisuuden puolesta juuriaan kunnioittaen.

Podcastin tekemisen on mahdollistanut Taiteen edistämiskeskus.
Jakso 1: Pelkosenniemeläinen Juhani Karila kirjoitti ylistetyn kalajutun
Jakso 2: Petra Rautiainen on kirjoittanut muun muassa Inarin saksalaisista vankileireistä