Lista: Näissä pai­kois­sa on voinut al­tis­tua ko­ro­na­vi­ruk­sel­le

Kolumni

Ras­kaim­man äärellä voimme katsoa toi­siim­me ja pyrkiä pa­rem­paan

Kirjoittaja yrittää rationalisoida maailmaa Korkalovaaran traagisten tapahtumien jälkeen. Hänen mielestään voimme käsitellä surua, oppia siitä ja ehkäistä vastaavaa yhdessä.

Henri Anundi on Uuden Rovaniemen kolumnisti ja kahden pienen lapsen isä, joka lepäilee rovaniemeläisessä mainostoimistossa arkisin.
Henri Anundi on Uuden Rovaniemen kolumnisti ja kahden pienen lapsen isä, joka lepäilee rovaniemeläisessä mainostoimistossa arkisin.

Isäksi tulemisen jälkeen en ole kyennyt lukemaan lapsen sairautta, vammaa tai kuolemaa koskevia artikkeleja tai kuluttamaan niitä käsittelevää fiktiota. Pää täyttyy uhkakuvista ilmankin, joten olen työntänyt sen puskaan kohdatessani lohduttomuutta. Mene pois paha maailma.

Kun tragedia tapahtuu lähellä, ei voi enää ummistaa silmiään. Lapsia ei kuole vain Kabulin kaduilla, vaan kotona Rovaniemelläkin. Tunne, jota pakenen jopa viihteessä, on todellinen juuri nyt täällä meillä.

Korkalovaaran tapauksen järjettömyys on järkyttänyt minua uudelleen joka päivä. Uhrit olivat pieni sisaruspari, aivan kuin omat lapseni – kaikki vielä edessä, ei huolta huomisesta. Yhtäkkiä pelkkää mustaa. Niin hauras on henki pienen ihmisen.

Parin viikon ajan olen katsonut omia pieniä ihmisiäni tarkemmin ja tarttunut heihin hanakammin. Halaus on heille turvaa, ja minulle toive, että kuolen ennen heitä. Siihen asti haluan pitää heidät isona osana elämääni.

Meillä on tämä päivä, jota kahdella pienellä ei enää ole. Meillä on velvollisuus tehdä siitä hyvä.

Kaikki murheeni ovat mitättömiä tämän edessä. Kuinka epäoikeudenmukaista, että joku ei saa edes mahdollisuutta elämään. Kirjoitushetkellä silmäni kostuvat ja koko kehoni on jännittynyt. Möykky kasvaa mahassa. Millainen voi olla se tunne ihmisen sisällä, mikä johtaa tällaiseen?

Mietin päivittäin, kuinka montaa ihmistä lasten kohtalo koskettaa suoraan ja välillisesti. Läheisten elämältä on vedetty pohja pois. Tämä pysäytti ulkopuolisenkin täysin – mitä jos vastaavaa tapahtuisi omalle kohdalle? Kenenkään ei pitäisi joutua kokemaan sitä.

Me paikalliset ihmiset yhdymme suruun. Tehtyä ei kukaan saa tekemättömäksi, mutta raskaimmistakin asioista voimme oppia ja kasvaa kollektiivina, jotta vastaisuudessa tällaista ei tapahtuisi. Meillä on tämä päivä, jota kahdella pienellä ei enää ole. Meillä on velvollisuus tehdä siitä hyvä.

Itse pyrin olemaan vielä enemmän lasteni touhuissa mukana. Pysähtyä heidän äärelleen ja kysellä, miten menee. Vaikka ne pyykit ja tiskit jäisivätkin huomiotta. Ja muistuttaa, että aina voi tulla kertomaan huolistaan, suurista ja pienistä, myös sitten isompana ja aikuisenakin. Asiat kyllä selviävät.

Rutista rakkaitasi nyt, kun voit. Katoavaista on kaikki hyvinvointivaltiossakin. Uhrien omaisille ja läheisille voin vain toivoa voimaa sydämeni pohjasta ja ottaa osaa heidän suruunsa. Kaksi kynttilää palaa pimenevässä illassa.