Mielikuvitus lähti laukalle, kun näin ensimmäisen havainnekuvan Kojamo-veistoksesta.
Mielessäni ajattelin, miten teräsrenkaat voivat hehkua pohjoisen valossa keväistä kirpeän sinistä vasten tai aamun auringossa, iltaruskossa ja jopa uhkaavien ukkospilvien alla. Miten Kojamon kyljet saavat sadepisaroista pieniä kuvastavia pintoja ja miten pikkupakkanen ripottelee renkaiden päälle valkoista huurretta.
Sitten ovat tuiskut ja loskat. Märkää räntää, tuulta, roskaa ja lokin kakkaa. Talviset tuulet kinostavat sen reunoille lunta. Uusi kevät tuo entistä kirkkaamman Kojamon, kun talven rasitukset ovat karisseet sen terässuomuista. Kenties tulvavesi nousee möljälle ja virtaa kalan alavatsan korkeudella.