
Rovaniemen ydinkeskustaan oli ennen koronaa suunnitteilla kaksi tornihotellia. Niistä Arinan tornihotelli on edennyt niin, että hotellin ja koko korttelin kaavaluonnosta odotetaan nähtäville lähiaikoina. Rovakadun ja Koskikadun kulmauksen hotellihanke on sen sijaan hiipunut.
Arinan tornihotelli sijoittuu kaupungin keskeisimmälle paikalle Lordinaukion reunalle ja siihen tulee 18 kerrosta. Toteutuessaan se vaikuttaa Rovaniemen kaupunkikuvaan ehkä enemmän kuin mikään muu yksittäinen rakennus koskaan. Siksi on ymmärrettävää ja suotavaakin, että hotellisuunnitelma herättää keskustelua.
Tornihotellin lisäksi ydinkeskustassa on vireillä myös muita kaavamuutoksia, joissa tutkitaan mahdollisuuksia hotellin rakentamiseen. Yksi niistä koskee Kauppayhtiön tonttia, jossa vanhojen rakennuksien rinnalle halutaan rakentaa uusi hotelli.
Kauppayhtiön kaavamuutos saattaa laajentua koko kortteliin, sillä myös Keva pohtii omistamansa hotelli Vaakunan rakennuksen kohtaloa. Arina aikoo lopettaa Vaakunan toiminnan tornihotellin valmistuttua, ja Keva haluaa ehkä rakentaa vanhan hotellin paikalle uuden ja isomman. Lisäksi Haawe-hotellin omistaja havittelee uutta hotellia Haaween viereen. Tulevaisuudessa koko kortteli voi siis muuttua hotelliksi.
Myös kulttuurihistoriallisesti arvokkaan lääninhallituksen korttelin kaavamuutoksessa tutkitaan, voiko alueelle sijoittaa matkailu- ja hotellitoimintaa. Lääninhallituksen kaavamuutos on ollut vireillä vuosia kuten myös Porokulman kaavamuutos, jossa niin ikään tutkitaan yhtenä vaihtoehtona hotellin kaavoittamista.
Rovaniemellä on tietysti myös jo hyväksyttyjä hotellikaavoja, jotka eivät ole vielä edenneet rakentamiseen. Näitä ovat City-hotellin viereen suunniteltu yhdeksänkerroksinen hotelli ja Valionrannan hotelli.
Virallisten hotellien lisäksi Rovaniemen keskustassa on lukemattomia asuntoja ja jopa kokonaisia kerrostaloja lyhytvuokrauksessa. Kysymys kuuluukin, kuinka paljon hotelleja ja muuta matkailumajoitusta Rovaniemen keskustaan mahtuu ja onko vain markkinavoimien ja matkailubisneksen asia päättää siitä.
Matkailu pitää Rovaniemen elossa, mutta kaupunkilaisena ajattelen, ettei Rovaniemen keskustaa voi rakentaa pelkästään matkailun ehdoilla. Ruohonjuuritason esimerkki on, että tulevan tornihotellin huoneista voi toki avautua hyvät näkymät, mutta paikallisia saattaa suivauttaa, jos hotelli varjostaa kesäisin Lordinaukiota ja lähiterasseja.
Tuoreet tilastot kertovat, että Rovaniemen matkailussa koettiin viime talvena paras talvikausi koskaan. Ensi talvena ennätykset todennäköisesti taas rikkoutuvat, ja matkailurakentaminenkin vilkastuu koronatauon jälkeen.
Rovaniemellä olisikin nyt hyvä hetki miettiä, kuinka paljon matkailu saa ohjata rakentamista vai olisiko kaupungin syytä ottaa langat käsiinsä tiukemmin.
Kirjoittaja on toimittaja.