Outokummun mukaan pelkkä kaivosmineraaliveron nostaminen lisäisi Kemin kaivoksen kustannuksia 25 prosentilla. Lisäksi valtiovallan suunnitelmat toisivat muitakin lisäkustannuksia Euroopan ainoalle kromikaivokselle.
Kuva: Outokumpu
Suomen valtion aikeet nostaa kaivosmineraaliveroa ja tehdä muitakin muutoksia aiheuttaisivat Outokummulle Kemi-Torniossa noin 50–55 miljoonan euron vuosittaiset lisäkustannukset. Teräsyhtiö saattaa miettiä jopa Suomeen suunnittelemiaan investointejaan uusiksi.
Outokumpu on Ferrochrome-liiketoiminta-alueen johtajan Martti Sassin mukaan todella huolissaan hallituksen suunnitelmista nostaa kaivosmineraaliveroa 0,6 prosentista 2,5 prosenttiin ensi vuoden alusta lähtien, muuttaa kaivosten sähköveroluokkaa ja poistaa energiaintensiivisen teollisuuden sähköistämisen tuki.