Kaikki alkoi vuonna 2017, kun 35 vuotta rauhoitettuna olleen ahman tappamiseksi annettiin kahdeksan poikkeuslupaa petovahinkojen vähentämiseksi.
– Katsoin silloin lukuja – paljonko on ahmoja ja paljonko on petovahinkoja – ja aloin ihmetellä eroa. Niissä oli selkeä epäsuhta, jompikumpi luku ei pitänyt paikkaansa, kertoo keskiviikkona palkittu toimittaja Risto Pyykkö juttusarjansa alusta.
Lapin Kansan toimittajana työskentelevä Pyykkö palkittiin Suurella journalistipalkinnolla Vuoden alueellinen vaikuttaja -sarjassa petovahinkokorvauksia koskevista jutuistaan.
Valtio on maksanut vuosina 2016–2021 noin 40 miljoonaa euroa suurpetojen aiheuttamista vahingoista poronomistajille. Pyykkö on tutkinut rahojen käytön epäselvyyksiä ja seurauksia.
Hän on selvittänyt, millaisia seurauksia suurista petovahinkokorvauksista on ollut Suomen suurpetopolitiikalle sekä suurpetojen tappamiseen myönnettyjen poikkeuslupien määrälle.
Ennen Lapin Kansan juttuja aihetta ei juuri ollut käsitelty mediassa.
Pyykkö pyysi vuonna 2017 silloiselta Maaseutuvirastolta, nykyiseltä Ruokavirastolta, luvut petovahingoista ja maksetuista petokorvauksista.
Aluksi elinkeino ja sen kattojärjestö Paliskuntain yhdistys meni siilipuolustukseen. Yhdistys teki kantelun eduskunnan oikeusasiamiehelle siitä, että virasto oli luovuttanut Lapin Kansalle tiedot. Kantelu todettiin aiheettomaksi.
–Tämä itse asiassa innosti minua jatkamaan työtäni. Jos jotakin halutaan peittää ja piilotella, se on kuin heittäisi puita nuotioon.
Palkintogaalassa Pyykkö kertoi saaneensa aiheestaan enimmäkseen hyvää palautetta, vaikka aluksi vähän hirvittikin. Elinkeinon sisäinen kontrolli on Pyykön mukaan parantunut ja loppujen lopuksi se kaikki sataa myös elinkeinon laariin.
Itse asiassa juuri Paliskuntain yhdistys itse esitti niin sanotun Lex Hallan kumoamista. Siinä petojen tappamista poroista maksettiin pahimmilla vahinkoalueilla kolminkertainen korvaus elävän poron käypään arvoon nähden.
– Tämä käytäntö ei kannustanut hyvään poronhoitokulttuuriin, Pyykkö sanoo.
Hän muistuttaa, että suuri osa poronomistajista ei ole koskaan saanut korvauksia.
Porovahinkojen maksamiseen käytetään verovaroja. Pyykön mukaan julkisten varojen käytön tulee olla läpinäkyvää.
Julkisuus on ollut lopulta hyväksi: on tajuttu, että elinkeinon imagolle ei ole hyväksi se, että on kannattavampaa kasvattaa poroja pedoille kuin ihmisille.
Porotalouden verotus on myös luonut eriarvoisuutta paliskuntien sisälle. Vaikka vain muutama paliskunnan jäsen on saanut korvauksia, on koko paliskunta vastannut veroista.
– Paliskuntien sisällä seurataan, että jos on tällaista epätervettä poronhoitokulttuuria, niin siihen puututaan hanakammin ja se nostetaan keskusteluun, Pyykkö kertoo tv-haastattelussa.
Nykyjärjestelmä ei Pyykön mukaan ole luotettava senkään vuoksi, että maastotarkastuksia raadoille tehdään vain aniharvoin.
Risto Pyykkö on pitkän linja journalisti, joka on tehnyt koko uransa Lapin Kansassa.
– Maakuntalehdissä tehdään hyvää journalismia, vaikka meillä resurssit ovat erilaiset kuin isoissa mediataloissa. Palkinto lämmittää mieltä ja lisää työn merkityksellisyyden tuntua, hän sanoo.
Myös Lapin Kansan päätoimittaja Antti Kokkonen on ylpeä palkinnosta.
– Risto Pyykkö on erinomainen journalisti, jonka juttuja lukijat arvostavat. Hienoa, että hänen tekemisensä noteerataan myös etelässä. Lapin Kansan toimituksessa tehdään muutenkin loistavaa työtä: tästä toimituksesta voi olla aidosti ylpeä.
Alueellinen vaikuttaja -sarjassa ehdolla olivat Pyykön lisäksi Hufvudstadsbladetin Annica Lindström jutuillaan häirinnästä Ahvenanmaan teatterimaailmassa sekä Kalevan Henrik Ahola, Panu Sivula, Susanna Kemppainen ja Antti Pasanen Oulun yhdyskuntajohtajasta tekemillään paljastuksilla.
Vuoden alueellinen vaikuttaja palkintoluokka lisättiin kilpailuun tänä vuonna.
Suuri Journalistipalkinto on jaettu Suomessa vuodesta 2001 lähtien. Palkinto on Suomen merkittävin journalismille vuosittain annettava tunnustus. Kilpailun tarkoituksena on tukea ja edistää hyvää journalismia sekä vahvistaa vastuullisen suomalaisen median asemaa yhteiskunnassa. Voiton perusteena on merkittävä journalistinen teko palkinnon julkistusta edeltäneen vuoden aikana.
Uutisanalyysi: Supertappajia vai nälkään kuolleita poroja?
Vuoden journalistina palkittiin Iltalehden pilapiirtäjä Ville Ranta. Hän on ensimmäinen pilapiirtäjä joka sai kyseisen palkinnon.
– Pilapiirtäjä voi sanoa asioita, joiden sanominen voi olla toimittajalle vaikeaa, sanoi Ranta ehdokasesittelyvideossaan.
Palkintolautakunnan mukaan hänen satiirinsa puree ja roisi huumori on juuri sen verran yliampuvaa, että pilkka osuu maaliinsa. Kaikki eivät tunnetun pilapiirtäjän piirroksia sulata, mutta se kuuluu palkintolautakunnan mukaan vaikuttavien pilapiirrosten ominaispiirteisiin.
Ehdolla sarjassa olivat myös dokumentaristi Jaakko Keso Yleltä sekä reportteri Katriina Pajari Helsingin Sanomista.
Palkintoja jaettiin viidessä sarjassa: Vuoden journalisti, Vuoden juttu, Vuoden journalistinen teko, Vuoden pomo ja Vuoden alueellinen vaikuttaja.
Vuoden juttuna palkittiin Katja Kuokkasen "Työtaistelu" Helsingin Sanomissa. Ehdolla olivat lisäksi Anna Pihlajaniemen ja työryhmän ”Hyvä vuosi” Kodin Kuvalehdessä sekä Ylen Riikka Smolander-Slotten jutut rytmisen voimistelun epäasiallisesta urheilukulttuurista.
Vuoden journalistiseksi teoksi valittiin Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan raportoineiden toimittajien ja kuvaajien työ. Ehdokkaana olivat myös Satakunnan Kansan Tomi Lähdeniemen ja Sakari Muurisen kantelut Rauman ja Porin kaupunkien tiedon pimityksistä sekä Helsingin Sanomien Tuomo Pietiläisen, Esa Mäkisen, Emilia Verasen ja Onni Nybergin valitus verotietojen julkisuudesta.
Vuoden pomoksi valittiin A-lehtien ajankohtaismedioiden sisältöpäällikkö Eeva Sederholm. Ehdolla olivat myös Ilta-Sanomien uutispäällikkö Kaisa Ylhäinen sekä Iltalehden politiikan toimituksen päällikkö Juha Ristamäki.