Frisbeegolfin suosio on kasvanut Suomessa koko 2000-luvun, ja samalla pelaamiseen tarkoitettuja ratoja on rakennettu jatkuvasti lisää. Lajin toimijoiden mukaan Suomessa on jo yli 800 kiinteää frisbeegolfrataa. Lapissakin ratoja on kymmeniä.
Lajin harrastamista onkin syytä tukea, sillä se vetää puoleensa etenkin nuoria, joiden liikkuminen on Suomessa vähentynyt huolestuttavasti. Esimerkiksi 11–15-vuotiaiden poikien keskuudessa frisbeegolf on parin vuoden takaisen tutkimuksen mukaan kolmanneksi suosituin kesäajan liikuntamuoto.
Frisbeegolfin hyviin puoliin kuuluu, että siinä liikutaan luonnossa. Lasten ja nuorten harrastukseksi laji sopii erityisen hyvin myös sen vuoksi, että ratoja voi yleensä käyttää maksutta. Lajin aloittaminen vaatii vain yhden kiekon.
Harrastajamäärien kasvaessa näkyviin on tullut myös lajin ikävämpi puoli: frisbeegolf jättää jälkensä luontoon. Pelaajat kuluttavat kävellessään maastoa, ja kiekot vahingoittavat puita niihin osuessaan.
Ilmiö on tullut esiin esimerkiksi Rovaniemen Ounasvaaralla Santasportin frisbeegolfradalla (LK 6.7.). Aluskasvillisuus on hävinnyt alueelta täysin, ja puiden juuret ovat tulleet näkyviin. Myös puiden rungot ovat vahingoittuneet.
Runkovauriot voivat pahimmillaan tappaa puita. Myös maaperän kuluminen ja köyhtyminen vaikuttavat puiden kuntoon.
Santasportin rata on perustettu parikymmentä vuotta sitten eikä vielä silloin varmaankaan osattu ajatella, kuinka paljon laji kuluttaa luontoa. Nyt kokemusta ja tietämystä on, eikä uusia ratoja tulisi enää rakentaa ottamatta huomioon luontoa. Ratoja ei tulisi rakentaa lainkaan sellaisiin paikkoihin, joiden luontoarvo on suuri tai joiden maasto on erityisen altis kulumiselle.
Myös Suomen frisbeegolfliitto on tunnistanut ja tunnustanut lajin ympäristövaikutukset. Ympäristöohjelmassaan liitto aikookin muun muassa kerätä seuroilta parhaita käytäntöjä ratojen kulumisen ehkäisyyn.
Frisbeegolf on vain yksi esimerkki siitä, kuinka sinänsä hyvät harrastukset kuluttavat luontoa – sitä samaa, josta ihmiset menevät harrastuksissaan nauttimaan.
Ristiriita on väistämätön muun muassa Lapin kansallispuistoissa, joissa reitit kuluvat ja levenevät kävijämäärien kasvaessa. Metsähallitus onkin joutunut kestävöittämään suosituimpia reittejä muun muassa sorastamalla niitä.
Retkeilijät voivat myös omalla käytöksellään vaikuttaa siihen, kuinka paljon kansallispuistojen luonto kuluu. Ehkä tärkein ohje on pysyä merkityillä reiteillä. Lisäksi kannattaa pitää mielessä, että retkeily on kansallispuistoissa toissijaista – ne on perustettu ensisijaisesti luonnon suojelemiseksi ja monimuotoisuuden säilyttämiseksi.
P.S.
Kansallispuistoissa on voinut jo muutaman vuoden ajan pyöräillä tietyillä reiteillä. Reitit ovat yhteiskäyttöisiä eli niillä myös patikoidaan. Kaikki patikoijat eivät ole katsoneet pyöräilyä hyvällä – eivät varsinkaan sähköpyöräilyä. Lapin tunturikeskuksille pyöräily on yhä tärkeämpi aktiviteetti: se auttaa kehittämään matkailusta ympärivuotista.
Kansallispuistoja ylläpitävän Metsähallituksen viesti on, että kaikkien käyttäjien on sovittava samoille poluille. Se edellyttää, että puistossa liikkuvat huomioivat luonnon lisäksi myös kanssakulkijat.