
Perussuomalaiset on päättänyt hallitukseen osallistumisesta ja nimennyt omat ehdokkaansa ministereiksi. Päätöksissä oli Lapillekin suotuisuutta, sillä puolue nimesi hallussaan olleen sosiaali- ja terveysministerin salkun Kaisa Juusolle.
62-vuotias Juuso istui viime vaalikaudella eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnassa.
Tuleva valtiovarainministeri on Riikka Purra ja ulkomaankauppa- ja kehitysministeri on Ville Tavio. Puolueen valitsema oikeusministeri on Leena Meri, sisäministeri Mari Rantanen sekä liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne. Elinkeinoministerin tehtävän jakavat kahden vuoden kausissa Vilhelm Junnila ja Sakari Puisto.
Perussuomalaiset esittää eduskunnan puhemieheksi puolueen entistä puheenjohtajaa Jussi Halla-ahoa.
Kyseessä ovat puolueen omat valinnat, jotka vahvistetaan myöhemmin.
Kaikki perussuomalaisten ministerit olisivat ensikertalaisia, sillä puolue on ollut hallituksessa aiemmin vain kerran. Puolueen hajotessa kyseisen vaalikauden puolivälissä sen ministerit siirtyivät sinisiin. Ketään heistä ei valittu jatkokaudelle eduskuntaan.
Purra sanoi perussuomalaisten tiedotustilaisuudessa sunnuntaina, että kaikki valinnat on tehty puolueen etu edellä.
– Meidänkin puolueessa mahdollisia nimiä on enemmän kuin voidaan valita, tehtäviin on valittu ehdottomasti asiaosaamisen, substanssiosaamisen kannalta oikeita henkilöitä, Purra avasi ministerivalintoja.
Hänen mukaansa muitakin mahdollisia nimiä oli, mutta päätös oli lopulta hyvinkin helppo.
Purra ja Tavio odotetut
Riikka Purrasta tulee odotetusti seuraava valtiovarainministeri. Tehtävä kuuluu perinteisesti toiseksi suurimman hallituspuolueen puheenjohtajalle.
Ennen nousuaan Arkadianmäelle Purra työskenteli poliittisena suunnittelijana perussuomalaisten puoluetoimistolla ja Laura Huhtasaaren kampanjapäällikkönä presidentinvaalissa 2018. Kun Purra valittiin kevään vaaleissa toiselle kaudelle kansanedustajana, hän oli koko maan äänikuningatar runsaalla 42 000 äänellä.
Helsingin kupeessa Kirkkonummella asuvalla Purralla, 46, on kaksi lasta. Hänet valittiin puolueen puheenjohtajaksi Jussi Halla-ahon manttelinperijänä vuonna 2021, kesken ensimmäisen kautensa kansanedustajana.
Ulkomaakauppa- ja kehitysministeriksi esitetty Ville Tavio johti puolueen eduskuntaryhmää viime vaalikaudella. Hän jätti paikan tänä keväänä, mikä vahvisti spekulaatiota hänen ministeritiestään. Viime vaalikaudella hän toimi myös ulkoasiainvaliokunnan jäsenenä.
Tavio on 38-vuotias turkulainen. Tänä keväänä Tavio valittiin kolmannelle kaudelleen eduskuntaan 15 000 äänellä. Koulutukseltaan Tavio on oikeustieteen maisteri Turun yliopistosta, ja hän on toiminut yrittäjänä ennen nousuaan eduskuntaan.
Meri ja Rantanen lakiasioissa
Oikeusministeriksi nousemassa oleva Leena Meri, 55, johti viime vaalikaudella eduskunnan lakivaliokuntaa. Meri on puolueen ensimmäinen varapuheenjohtaja. Puolueen muut varapuheenjohtajat eivät ole saamassa ministerinsalkkuja.
Tavion tavoin Meri on kolmannen kauden kansanedustaja ja koulutukseltaan oikeustieteen maisteri, tosin Helsingin yliopistosta. Hän myös johti perussuomalaisten eduskuntaryhmää ennen Taviota. Meri on kotoisin Hyvinkäältä.
Sisäministeriksi on esitetty Mari Rantasta, 47, jolla on omakohtaista taustaa poliisista. Ennen poliisiksi kouluttautumistaan hän työskenteli ensi- ja sairaanhoitajana.
Helsinkiläinen Rantanen nousi julkisuuteen, kun hän korvasi puoluetta johtavan Riikka Purran eduskunnan hallintovaliokunnan puheenjohtajana viime vaalien alla. Valiokunta käsittelee sisäministeriöön alaisuuteen kuuluvia poliisi- ja ulkomaalaisasioita. Rantanen on toisen kauden kansanedustaja.
Myös PS kierrättää
Liikenne- ja viestintäministeriksi kohoava Lulu Ranne on toisen kauden kansanedustaja. Paikkansa yli 10 000 äänellä uusinut 51-vuotias diplomi-insinööri oli Hämeen vaalipiirin selvä ääniharava keväällä.
Elinkeinoministerinä aloittaa toinen varsinaissuomalainen Vilhelm Junnila. 41-vuotias naantalilainen avusti perussuomalaisten kansanedustajia kahdella kaudella ennen kuin hänet itsensä äänestettiin Arkadianmäelle vuonna 2019.
Kahden vuoden päästä ministerin paikalle siirtyy tamperelainen Sakari Puisto, joka aloittaa niin ikään toista kautta kansanedustajana. Puisto pyrki perussuomalaisten johtoon Jussi Halla-ahon jälkeen, mutta Purra voitti äänestyksen selvästi.
Filosofian tohtoriksi Puisto, 46, väitteli Cambridgen yliopistossa kemian laitoksella.
Halla-aho puhemieheksi
Eduskunnan puhemiehen tehtävä on perinteisesti toiseksi suurimman hallituspuolueen jyvitys.
Jussi Halla-aho on filosofian tohtori, kolmannen kauden kansanedustaja ja entinen europarlamentaarikko. Hän on myös perussuomalaisten historian toinen puheenjohtaja. Hänen nousunsa Timo Soinin seuraajaksi johti puolueen eduskuntaryhmän hajoamiseen kahtia ja perussuomalaisten putoamiseen oppositioon vuona 2017.
Halla-ahon johdolla puolue kuitenkin onnistui palauttamaan oppositiossa kannatuksensa seuraaviin eduskuntavaaleihin mennessä. Hän jätti puolueen johdon neljän vuoden jälkeen.
Kesällä 2012 korkein oikeus linjasi, että maahanmuuttovastaisella Scripta-blogillaan julkisuuteen noussut Halla-aho oli syyllistynyt uskonrauhan rikkomiseen ja kiihottamiseen kansanryhmää vastaan. Tuomio oli 50 päiväsakkoa, ja se johti hänen eroonsa hallintovaliokunnan puheenjohtajan paikalta.
Viime vuonna Halla-aho nousi ulkoasiainvaliokunnan johtoon juuri ennen Venäjän laajamittaista hyökkäystä Ukrainaan.
Hänen nimensä on ollut esillä perussuomalaisten mahdollisena presidenttiehdokkaana.