Tammikuussa 2022 Suomessa käytiin vaalit, jotka eivät tuntuneet kiinnostavan ketään. Kansalaiset kokivat historian ensimmäiset aluevaalit etäisiksi ja koko sote-uudistuksen poliitikkojen keksimäksi turhaksi himmeliksi, josta ei seuraisi mitään hyvää.
Jopa päätöksentekoa aktiivisesti seuraavien mielestä tunnelma oli jokseenkin lattea, vaikka yleensä vaalit ovat politiikkafriikin parasta aikaa.
Helppoa ei ollut meillä mediassakaan. Muistan hyvin, kun kaksi vuotta sitten syksyllä tuskailimme toimituksessa, miten saisimme avattua tulevaa uudistusta lukijoille ymmärrettävästi ja kiinnostavasti. Vaalien alla yritimme nyhtää ehdokkailta höttöisten visioiden sijaan konkretiaa – melko laihoin tuloksin.
Oli selvää, että käsillä oli historiallinen ja hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuutta voimakkaasti määrittävä muutos, mutta innostusta se ei herättänyt – eikä ihme. Rakenneuudistukset harvoin varsinaisesti rokkaavat.
Kaikki tämä tuli mieleen, kun seurasin maanantaina koko päivän kestänyttä Lapin aluevaltuuston kokousta. Heti ensimmäisestä puheenvuorosta lähtien päättäjien sanoista ja koko olemuksesta paistoi, että nyt ollaan painavan asian äärellä.
Kansalaisena tajusin ensimmäistä kertaa kirkkaasti, että nämä 59 vajaat pari vuotta sitten tehtäväänsä valittua luottamushenkilöä todella tekevät päätöksiä, joilla on kauaskantoisia seurauksia. Heidän arvoihin, asiantuntemukseen, järkeilyyn tai puhtaasti tunteeseen perustuvat ratkaisunsa vaikuttavat jollakin aikavälillä ihan meidän jokaisen lappilaisen arkeen.
Aluevaltuutetut käyttävät siis todellista valtaa, olipa tämän heidän valtansa mahdollistava himmeli miten turha tai tarpeellinen tahansa. Siis jokainen heistä, myös ihan tavallinen rivivaltuutettu.
Luulenpa, että tämä tosiasia kirkastui myös aluevaltuutetuille itselleen viimeistään maanantain kokouksessa. Äärimmäisen täpärässä äänestyksessä merilappilaisten terveyspalvelut päätettiin tuottaa jatkossakin suurelta osin yksityisin voimin.
En ota kantaa siihen, oliko ratkaisu viisas vai ei. Kokous oli joka tapauksessa tarpeellinen muistutus siitä, että toisinaan yhdelläkin äänellä on totisesti väliä.
Mehiläinen Länsi-Pohja oy:n kohtalo olisi ollut toinen, jos vaikkapa kokouksesta ennen äänestystä poistuneen Heikki Autton (kok.) varahenkilö olisikin päättänyt äänestää toisin kuin valtaosa muista kokoomuslaisista. Tai jos ministeri Kaisa Juuso (ps.) ei olisi kommenteillaan onnistunut kääntämään Sara Seppäsen (ps.) päätä. Tai jos Matti Henttusen (ps.) tunne taikka Anu Avaskarin (kok.) epäröinti olisi johdattanut heidät päinvastaiseen suuntaan kuin nyt kävi.
Kun yksi ääni ratkaisee, yksittäisen päättäjän painoarvo korostuu. Äänestystilanteessa valtaa on jokaisella valtuutetulla tasan saman verran.
Sama koskee meitä kansalaisia kaikissa vaaleissa – myös niissä kaikkein tylsimmissä.
Kirjoittaja on toimittaja.