Kansien vä­lis­sä: Mu­sii­kin sä­vyk­kään me­tal­li­nen su­la­tus­uu­ni – Joviac soittaa mo­der­nia pro­ge­me­tal­lia, joka tuo pai­koi­tel­len mieleen brit­ti­läi­sen genren ny­ky­suu­ruu­den Hakenin

Rovaniemen kaupunginkirjaston työntekijät esittelevät kirjaston kokoelmia.

Kuva: Inverse records

Suomessa progressiivisella musiikilla on pitkät perinteet. Klassikkoyhtyeitä riittää Wigwamista ja Tasavallan Presidentistä Kingston Walliin, Absoluuttiseen Nollapisteeseen ja Von Hertzen Brothersiin.

Maailmalla suosiota nauttivaa raskaampaa progea tosin tehdään hämmentävän vähän. Tätä vajetta täydentää tamperelainen Joviac uudella albumillaan. Yhtyeellä on myös kytkös Rovaniemeen, sillä kitaristi Johannes Leipälä oli vuosituhannen alkupuolella Intervention-yhtyeen kantava voima.

Joviac soittaa modernia progemetallia, joka tuo paikoitellen mieleen brittiläisen genren nykysuuruuden Hakenin. Pyörää ei keksitä uudelleen, mutta omaa ilmettä löytyy kiitettävästi.

Yhtye kertoo vaikutteikseen monenlaisen musiikin AOR:stä jazziin kliseitäkään häpeilemättä – sulatettuna progressiivisen ilmaisun vapauteen. Levyltä löytyykin monenlaisia sävyjä raskaammista riffeistä elektrosoundeihin.

Kokonaisuus ei kuitenkaan kuulosta hajanaiselta eikä tahtilajileikittely itsetarkoitukselliselta. Kappaleista löytyy kosolti melodista tarttumapintaa. Yhtye on genrelle tyypillisesti soitannollisesti todella taitava, ja kitaristi-laulaja Viljami Jupiter Wenttola on pätevä ja miellyttäväsoundinen tulkitsija. Levy on myös soundillisesti laadukkaasti toteutettu.