Rautatiealan lakko pysäyttää junaliikenteen huomisesta alkaen toistaiseksi, kertoo VR.
Lakon toteutumisen vahvistaa STT:lle myös Rautatiealan Unionin (RAU) puheenjohtaja Tero Palomäki.
Lakko alkaa huomenna kello 00.01 ja jatkuu RAUn lakkovaroituksen mukaan toistaiseksi.
Lakon vuoksi VR peruu kaikki vuorot kauko- ja lähijunaliikenteessä. Sunnuntai-illan aikana lähtevät matkustaja- ja tavarajunat ajetaan määräasemilleen saakka, mukaan lukien sunnuntain ja maanantain välisen yön yöjunat.
Fintraffic ja Väylävirasto muistuttavat, että kaikki liikenne rataverkolla ei ole kuitenkaan pysähtynyt lakon vuoksi.
Raiteilla liikkuu lakon aikana yhä jonkin verran tavaraliikennettä.