Pääkirjoitus

Demarien syöksyn syyt löytynevät sekavasta linjasta ja perutuista vaalilupauksista

Antti Rinteen asema sdp:n johtajana heikkenee puolueen kannatuksen mukana.
Antti Rinteen asema sdp:n johtajana heikkenee puolueen kannatuksen mukana.
Kuva: Joel Maisalmi

Jos eduskuntavaalit pidettäisiin nyt, uuden hallituksen pääministeri ei olisi Antti Rinne (sd.), vaan luultavasti Jussi Halla-aho (ps.). Demareiden ja muiden perussuomalaiskriittisten onneksi vaalit ovat kaukana edessä päin, johon mennessä politiikassa ehtii tapahtua vielä yhtä ja toista.

Ylen tuore gallup kertoo pääministeripuolueen kannatuksen syöksykierteestä. Sdp:n kannatus on pudonnut kuukaudessa 1,7 prosenttiyksiköllä 13,9:ään samaan aikaan, kun perussuomalaisten kannatus on noussut 2,1 prosenttiyksiköllä 23:een. Kannatusero on lähes kymmenen prosenttiyksiköä, kun vielä kevään vaaleissa puolueet olivat tasoissa. Niukan voiton turvin demarit pelasivat tuolloin perussuomalaiset ulos hallituksesta, mikä näyttää satavan persujen laariin. Sdp on nyt maan neljänneksi suosituin puolue. Edellä on jopa hallituskumppani vihreät (14,2), joka on, Rinteelle kiusallisesti, hallituksen suosituin puolue. Sdp:n ohi pyrkii toinenkin pääkumppani keskusta (12,9). Yhtä heikosti demareilla on mennyt viimeksi heinäkuussa 2014, jolloin silloinkin puoluetta johti Rinne.