Niin Suomen hallituksen kuin ay-liikkeenkin kulisseissa on mietitty todennäköisesti jo pidempään sitä, miten työmarkkinoiden umpisolmuja voitaisiin avata kasvoja menettämättä. Ulospäin on samalla esitetty pokerikasvoista kovanaamaa, joka ei hevin taivu merkittäviin kompromisseihin.
SAK:n piti päättää lakkoruuvin kiristämisestä jo tiistaina, mutta se keskeytti kokouksensa, kun julkisuuteen vuoti tietoja siitä, että hallitus harkitsi myönnytyksiä ay-liikkeen suuntaan. Samalla kerrottiin, että työministeri Arto Satonen (kok.) tapaa sekä SAK:n että Suomen yrittäjät, mikä tapahtuikin keskiviikkona.
Muutamassa tunnissa selvisi, että kyse oli jälleen kerran teatterista, eikä todellisesta neuvottelusta. Hallitus jatkaa työreformejaan ja ay-liike lakkojaan. Pokerinpeluu muiden rahoilla ei lopu, vaikka panokset ovat ylittäneet jo aikoja sitten pelikassan kestävyyden.
Näytelmän käsikirjoitukseen kuuluu, että sekä ay-johtajat että hallituksen vastuuministerit kuvailivat "neuvotteluja" jälkikäteen suureksi pettymykseksi – lopputulos tuskin tuli yllätyksenä kummallekaan.
Roolisuorituksissakaan ei nähty uusia irtiottoja. Vallan rippeistä kiinni pitävät ay-johtajat kiittelivät lakkolaisia uhrautumisesta kaikkien palkansaajien puolesta ja antoivat ymmärtää, että kyse on viimeisestä taistosta, jonka häviäminen johtaa työväen pysyvään riistoon ja vie pölytkin palkansaajien palkkapussista kolmanteen sukupolveen asti.
Poliittiset päättäjät muistuttivat jälleen paitsi työreformien välttämättömyydestä kansantaloudelle myös niiden olemattomista vaikutuksista palkansaajan arkeen sekä tietysti siitäkin, ettei ay-liikkeellä ole minkäänlaista veto-oikeutta vaaleilla valitun eduskunnan päätöksiin.
Kun mielipiteet ja niiden ajamiseen liittyvä kiihko ovat tätä tasoa, on selvää, ettei neuvottelu ole mahdollista. Neuvotteluille on asetettu puolin ja toisin muitakin ehtoja, jotka nekään eivät tunnu kohtaavan miltään osin.
Pelottavinta tässä katastrofissa on se, ettei kumpikaan osapuoli tunnu välittävän vähääkään poliittisen taistelun seurauksista. Vientiteollisuus on pysäytetty, taantuma syvenee ja konkurssiuhka laajenee. Työpaikkoja ja investointeja on jo menetetty. Tavoite valtion velkaantumisen taittamisesta on karannut todennäköisesti tavoittamattomiin. Työmarkkinat on ajettu vuosiksi kaaokseen.
Vastaavan mittaluokan työmarkkinataitamattomuutta ei liene nähty Suomen poliittisessa historiassa. Jos tämän päivän ay-pomot ja poliittiset päättäjät johtaisivat ay-liikkeen ja hallituksen sijasta pörssiyhtiötä, he olisivat saaneet potkut jo aikoja sitten.
Kaikki merkit viittaavat siihen, että poliittiset lakot loppuvat vasta, kun poliittisia lakkoja rajaava laki astuu voimaan. Sen piti tapahtua alun perin kesällä, mutta nyt hallitus kiirehtii lakia vapuksi. Ja kuten arvata saattaa, vastapuoli haluaa nähdä tämän työväen juhlapäivän häpäisynä.
Lakkolaki voi tuoda hengähdystauon hallitukselle, mutta lepo jäänee lyhyeen. Syksy tuonee tullessaan toisen suurlakkoaallon, kun liitot alkavat neuvotella uusista työehtosopimuksista. Luvassa on tiukkaa vääntöä muustakin kuin palkoista, kun kostonhaluinen ay-liike pyrkii ottamaan revanssin inhoamastaan oikeistohallituksesta.
Vasemmisto-oppositio ja sitä lähellä olevat ay-johtajat ovat odottaneet syksystä lähtien, että maan suurimmaksi työväenpuolueeksi tituleeratun perussuomalaisten kannatus romahtaa oikeistolaisen työreformipolitiikan seurauksena, mikä pakottaisi puolueen hylkäämään kokoomuspolitiikan. Tämä on osoittautunut virhearvioksi. Romahdusta ei ole kuulunut, eivätkä sdp ja vasemmistoliittokaan ole onnistuneet nostamaan kannatustaan. Joko kyse on vasemmiston taitamattomuudesta tai sitten persut on työväkitittelinsä ansainnut.