
Presidentinvaaleihin on aikaa reilut kaksi kuukautta. Vaalitunnelma alkaa vähitellen lämmetä, jopa kuumentua.
Lämpöä nostatti etenkin Ylen keskiviikkona julkaisema tuore presidentinvaaligallup, jonka mukaan kokoomuksen ehdokas Alexander Stubb (kok.) on nostanut kannatustaan kuusi prosenttiyksikköä. Sen sijaan kovan kilpakumppanin, ehdokkaana jo kolmannen kerran olevan Pekka Haaviston (vihr.) kuntokäyrä näyttää alaspäin ja kannatus on laskusuunnassa kolmen prosenttiyksikön verran.
Ylen gallupin mukaan Stubbbia äänestäisi nyt 28 prosenttia suomalaisista, Haavistoa 26 prosenttia. Seuraavina tulevat Olli Rehn, Mika Aaltola ja Jussi Halla-aho. Heidän takanaan ovat naisehdokkaat – Li Andersson, Jutta Urpilainen ja Sari Essayah.
Presidentinvaalit ovat aivan omanlaisensa vaalit, joissa kansa innostuu äänestämään yleensä vilkkaammin kuin muissa vaaleissa.
Presidentinvaalit tarjoavat äänestäjille myös mahdollisuuden taktikointiin, sillä hyvin harvoin kukaan ehdokkaista kerää tarvittavaa yli 50 prosenttia äänistä ensimmäisellä kierroksella. Tämän historiallisen tempun on onnistunut tekemään vain Sauli Niinistö vuonna 2018.
Kaksivaiheinen vaali, jossa lopulta on valittavana kaksi ehdokasta, jakaa kansan yleensä aika tarkkaan kahtia. Asetelma on omiaan korostamaan myös nykyistä blokkipolitiikkaa.
Vihervasemmiston ykkösehdokas on ollut Pekka Haavisto, mutta ensi viikonloppu voi muuttaa asetelmia, kun Jutta Urpilainen (sd.) ilmoittanee ehdokkuudestaan.
Sdp on tällä hetkellä Suomen suurin puolue yli 20 prosentin kannatuksella. Jos se saa koneensa liikkeelle, voi Haaviston asema Stubbin ykköshaastajana olla uhattuna.
Onko Afrikan asioihin viime aikoina keskittyneestä komissaarista sateentekijäksi, johon edes omat uskoisivat? Urpilaista saattaa uhata Tuula Haataisen kohtalo, kun tämä keräsi vaivaiset kolme prosenttia äänistä. Samoin kävi toisen silloisen mahtipuolueen ehdokkaalle Matti Vanhaselle.
Keskusta-oikeistoon lukeutuvilla äänestäjillä on valittavana Stubbin lisäksi joukosta Rehn, Aaltola ja Halla-aho. Mitään yllätyksiä tällä puolella blokkia ei enää ole tulossa.
Asetelmat eivät silti ole betonoidut. Ehdokkaan henkilökohtaiset ominaisuudet voivat tuoda tai viedä äänestäjiä yli blokkirajojen.
Sukupuolellakin on väliä. Ylen gallupin mukaan Stubb on selkeästi miesten mieleen, Haavisto suositumpi naisten joukossa.
Kestääkö Stubbin nousukunto kaksi kuukautta? Vahvistaako hyvä gallupmenestys häntä entisestään?
Tammikuun vaaleissa valitaan ensimmäinen Nato-Suomen presidentti. Presidentti edustaa Suomea Naton huippukokouksissa ja johtaa ulko- ja turvallispolitiikkaa. Äänestäjien on hyvä muistaa, että nyt valitaan presidenttiä, ei elämäni biisiä.
Stubb sai viikonloppuna tukiryhmänsä vetäjäksi leijonaluotsi Jukka Jalosen. Toisenakin vetäjänä on jääurheilija, jäätanssin entinen maailmanmestari Susanna Rahkamo.
Ainakin valmennus on siis huippuluokkaa, joten kunnon pitäisi osua kohdalleen tammikuun viimeisenä sunnuntaina.
Kaksi kuukautta on Stubbin kaltaisellekin urheilijalle pitkä aika pysyä huippukunnossa. Yliyrittäminen tai liika varovaisuus voi kostautua, ja yksikin ratkaiseva virhe tai möläytys voi saada äänestäjät toisiin ajatuksiin.