siitepöly: Koivun sii­te­pö­ly vaivaa jo La­pis­sa­kin, mutta voi­mak­kain vaihe on vielä edessä

60 vuotta sitten maisema muuttui py­sy­väs­ti – Katso, miltä kau­pun­ki näytti ennen Va­la­jas­kos­ken voi­ma­lai­tok­sen ra­ken­ta­mis­ta ja ve­den­pin­nan nousua

Valajaskosken voimalaitos valmistui 60 vuotta sitten ja huuhteli osan kaupungista veden alle. Sivutuotteena syntyivät Kirkkolampi ja Keinuvuopaja.

Luonnontilainen Ounaskoski oli kesäisin varsin kuiva ja kivinen. Tämä näkymä on vuodelta 1960 eli hieman ennen vedennousua. Leirintäalue on yhä käytössä. Kuva on Lapin maakuntamuseon kokoelmista.
Luonnontilainen Ounaskoski oli kesäisin varsin kuiva ja kivinen. Tämä näkymä on vuodelta 1960 eli hieman ennen vedennousua. Leirintäalue on yhä käytössä. Kuva on Lapin maakuntamuseon kokoelmista.
Kuva: Lauri Alanärä / Lapin maakuntamuseo

Kuusikymmentä vuotta sitten Rovaniemen kaupunki koki rajun muodonmuutoksen. Kaupungin alapuolelle rakennettiin Valajaskosken voimalaitos, joka patosi joen.

Kemijoen pinta nousi kaupungissa viitisen metriä, mikä loi jopa uusia järviä. Esimerkiksi kaupunkilaisten suuresti tykkäämä Kirkkolampi on voimalaitoksen sivutuote. Aiemmin samalla paikalla Kirkonkankaan ja Veitikanharjun välissä lainehti viljelty peltoniitty.

– Veden pinta vaihteli täysin Kemijoen vaihtelun mukaisesti. Kun vesi laski, jäi jäljelle tumma, roskainen mutalätäkkö, kaupunginpuutarhuri Mirja Vääräniemi kertoi Uuden Rovaniemen haastattelussa vuonna 2018 esitellessään Kirkkolammen puiston historiaa.

Kaunis Kirkkolampikin on voimalaitoksen sivutuote, kuten kuvasta näkyy. Ennen Valajaskosken voimalaitoksen rakentamista paikalla lainehti viljelty tulvaniitty. Kuva on Lapin maakuntamuseon kokoelmista.
Kaunis Kirkkolampikin on voimalaitoksen sivutuote, kuten kuvasta näkyy. Ennen Valajaskosken voimalaitoksen rakentamista paikalla lainehti viljelty tulvaniitty. Kuva on Lapin maakuntamuseon kokoelmista.
Kuva: Lauri Alanärä

Viereinen Harjulampi samoin kuin Pöykkölän Salmijärvi laajenivat huomattavasti Valajaisen patoamisen myötä. Kolpeneenharjun kupeeseen syntyi puolestaan Keinuvuopaja, joka sekin oli aiemmin tulvaniitty, jonka läpi virtasi oja Kemijokeen.

Tekojärvet ja laajenevat lammet aiheuttivat etukäteen kovasti huolta. Syynä oli haju. Pelättiin, että näistä vesistä tulee kaupungin ”haisevia umpisuolia”, joissa talojen viemäreistä saastunut vesi seisoo ja lietepohja löyhkää varsinkin veden ollessa matalalla.

Tavarajuna ylittää Ounaskosken siltaa vuonna 1960. Kuva Lapin maakuntamuseon kokoelmista.
Tavarajuna ylittää Ounaskosken siltaa vuonna 1960. Kuva Lapin maakuntamuseon kokoelmista.
Kuva: Lauri Alanärä
"Perimätiedon mukaan Pöykkölän kohdalla pääsi oikein kuivana kesänä kiviä pitkin hyppimällä joen yli."
Kaarlo Alaoja

Karja menetti ravinteikkaat niityt

Kaarlo Alaoja oli viisivuotias, kun kotiranta nousi pysyvästi tulvakorkeuksiin. Sitä ennen jokiuoma oli kesällä osin kuiva.

– Perimätiedon mukaan Pöykkölän kohdalla pääsi oikein kuivana kesänä kiviä pitkin hyppimällä joen yli, Alaoja sanoo.

Tämä maa-alue on jäämässä Kemijoen alle vedennoston myötä. Kotiseutuyhdistys Rovaniemen Toton kokoelmasta löytyvä kuva on otettu Salmenojan ja Keinuvuopajan välissä Kajaanintien länsipuolella hieman ennen veden nostoa.
Tämä maa-alue on jäämässä Kemijoen alle vedennoston myötä. Kotiseutuyhdistys Rovaniemen Toton kokoelmasta löytyvä kuva on otettu Salmenojan ja Keinuvuopajan välissä Kajaanintien länsipuolella hieman ennen veden nostoa.
Kuva: Tuntematon / Rovaniemen Totto ry

Lapsen silmin rannoiltaan kuiva jokiuoma oli vehreää pensaikkoa, jonka yli katse ei yltänyt. Mieleen on jäänyt erityisesti eräs kerta äidin seurassa, kun tämä huuhteli pyykkejä joessa. Kaarlo-pojan mieli teki pihalle leikkimään, mutta kovin kauas hän ei yksin paluumatkalla uskaltanut.

– Loppukesäinen jokiuoma oli niin lehtevä ja pajukoitunut, että kun en nähnyt korkealla törmällä olevaa kotiani enkä taakse jäänyttä äitiäni, palasin takaisin.

Mieleen on jäänyt myös maamerkkinä koti-ikkunasta näkynyt Karhunkivi. Alaoja arvelee, että nyt tuon ison siirtolohkareen päällä on noin puolitoista metriä vettä.

Hänen mukaansa aikuiset harmittelivat, kun joen patoaminen vei lohet, mutta toisaalta hyväksyivät muutoksen, koska se koettiin välttämättömäksi. Konkreettinen menetys oli ravinteikkaiden rantamaiden peittyminen joen alle. Alaoja arvelee, että heidänkin perheessään kesävasikoiden pito loppui, kun rannassa ei ollut enää tarjolla niille syötävää.

Rovaniemen kaupungin 1950-luvun opaskartta esittelee vanhat vesistöt. Kirkkolammen sijasta tunnettiin Kirkkolahti. Tarkempi 1950-luvun maastokartta löytyy verkkojutustamme. Siitä näkee hyvin muun muassa Keinuvuopajan alueen ennen järven syntyä.
Rovaniemen kaupungin 1950-luvun opaskartta esittelee vanhat vesistöt. Kirkkolammen sijasta tunnettiin Kirkkolahti. Tarkempi 1950-luvun maastokartta löytyy verkkojutustamme. Siitä näkee hyvin muun muassa Keinuvuopajan alueen ennen järven syntyä.
Kuva: Rovaniemen kaupunki

Rovaniemi palasi kivikauden maisemaan

Kun katsoo tarpeeksi kauas historiaan, voimalaitos palautti veden pinnan vanhalle tasolle.

– Lainaanselän nykyinen kesävedenpinta on noin 74 metriä merenpinnan yläpuolella. Se vastaa kivikauden loppupuolen tasoa, esittelee arkeologi ja Lapin maakuntamuseon entinen johtaja Hannu Kotivuori.

Tarina alkaa siitä, kun Rovaniemen nykyisen keskustan alue paljastui Litorinamerestä noin 7 000 vuotta sitten. Silloin täällä oli jo asutustakin. Meri vetäytyi hiljalleen, ja Rovaniemen tienoille kuroutui järvi, jota arkeologit ovat nimittäneet Kolpeneen muinaisjärveksi.

Nimi tulee siitä, että erityisesti Kolpeneenharjulta on löytynyt paljon merkkejä asutuksesta. Muita hyviä löytöpaikkoja ovat olleet muun muassa Valajaskosken niska, Piirittävaara ja Korkaloniemi, jota nyt kutsutaan Sairaalanniemeksi. Piirittävaara oli Citymarketin paikkeilla ja hävisi kokonaan soranoton myötä 1900-luvulla.

Kemijokea ennen vedenpinnan nousua. Kuva on otettu Ounaskosken sillalta Jyrhämänrannan eli nykynimeltään Sairaalanniemen suuntaisesti. Oikealla on Lapin lääninsairaala. Kuva on Lapin maakuntamuseosta Kotiseutuyhdistys Rovaniemen Totto ry:n kokoelmista.
Kemijokea ennen vedenpinnan nousua. Kuva on otettu Ounaskosken sillalta Jyrhämänrannan eli nykynimeltään Sairaalanniemen suuntaisesti. Oikealla on Lapin lääninsairaala. Kuva on Lapin maakuntamuseosta Kotiseutuyhdistys Rovaniemen Totto ry:n kokoelmista.
Kuva: Tuntematon / Rovaniemen Totto ry
"Lainaanselän nykyinen kesävedenpinta vastaa kivikauden loppupuolen tasoa."
Hannu Kotivuori
Arkeologi, Lapin maakuntamuseon entinen johtaja

Kolpeneen muinaisjärven pinta pysyi vuosituhansia samalla tasolla, koska Valajaskosken kova maaperä ei antanut periksi. Ensin järvi lainehti 77 metrissä ja sitten asbestikeramiikan aikana 4 800–3 300 vuotta sitten vajaassa 74 metrissä.

Lopulta veden voima vei voiton, ja Valajaisen niska romahti. Ounasjokisuun alapuolelle syntyi Ounaskoski, ja vähitellen virtaus kasvoi myös Kuolasuvannossa niin, että järvestä tuli joki. Aikaa tuosta on noin 3 000 vuotta.

– Ajankohtaa ei ole kyetty toistaiseksi tarkasti osoittamaan ja laskunykäyskin voi olla vuosikymmenten tai -satojen pituinen, Kotivuori sanoo.

Vaan mitä tuumii arkeologi paluusta kivikauden maisemiin?

– Takaperoinen ajallinen saavutus on kääntynyt väestön kannalta viihtyisäksi ympäristöksi, Kotivuori arvioi.

– Ennen voimalaitosta rannat olivat soisia ja jokioma huomattavasti kapeampi. Menetyksenä on pidettävä komean Ounaskosken ja vihantien laidunsaarten menettämistä.

Syyskuussa 1958 Ounaskoski näytti tältä. Taustalla näkyvät Siskonpolun kerrostalot. Kuva Lapin maakuntamuseon kokoelmista.
Syyskuussa 1958 Ounaskoski näytti tältä. Taustalla näkyvät Siskonpolun kerrostalot. Kuva Lapin maakuntamuseon kokoelmista.
Kuva: Paavo Alanne

Näin valtava jokiuoma padottiin

Valajaskosken ensimmäinen koneisto otettiin käyttöön 26. lokakuuta 1960. Rakennustyöt olivat alkaneet kolme vuotta aiemmin, kun Petäjäskosken ja Pirttikosken voimalaitokset oli saatu valmiiksi.

Ensimmäisenä vuonna tehtiin valmistelevia töitä: rakennettiin tie voimalaitokselle, kaivettiin vesi- ja viemärijohtoja sekä pystytettiin asuin- ja hallintorakennuksia.

Varsinaisen voimalan rakentaminen alkoi vuoden 1957 lopussa ja säännöstelypadon rakentaminen seuraavana kesänä, kun kevättulva oli hellittänyt.

Tältä näytti valtavalla rakennustyömaalla. Voit vaihtaa kuvaa yläreunasta.

Ilmakuva Valajaskosken voimalaitoksesta, Lapin maakuntamuseon kokoelmissa. Valajaskosken voimalaitoksen työmaata. Kuva Lapin maakuntamuseon kokoelmista
Ilmakuva Valajaskosken voimalaitoksesta, Lapin maakuntamuseon kokoelmissa.
Ilmakuva Valajaskosken voimalaitoksesta, Lapin maakuntamuseon kokoelmissa.
Kuva: Lauri Alanärä

Vuonna 1959 tehtiin paljon töitä varsinaisessa jokiuomassa. Valajaskosken ja kaupungin välissä sijaitseva Niskanperän kapeikko perattiin eli avarrettiin.

Voimalaitoksen luona taas alettiin rakentaa varsinaista jokiuoman sulkevaa maapatoa. Koska vedenkorkeuksiin oli tulossa isoja muutoksia, sekä Valajaisella että keskustassa korotettiin teitä, tontteja ja katuja. Lisäksi rakennuksia suojattiin ja rantoja vahvistettiin.

Maapadon viimeinen osa joen itärannalle valmistui kesällä 1960. Sähköntuotanto alkoi lokakuussa, ja toinen koneisto otettiin käyttöön helmikuussa 1961.

Haluatko nähdä lisää kuvia Valajaskosken voimalaitoksen rakentamisesta? Niitä löytyy Lapin maakuntamuseon kokoelmaselaimesta.

Parhaimmillaan Valajaskosken rakennustyömaalla työskenteli 1 413 henkilöä. Voimalaitoksen rakentaminen tiesi aina muutaman vuoden poikkeustilaa lähiympäristöön.

”Se toi työtä ja rahaa, rantamaitten menetyksiä ja sopeutumista uuteen ympäristöön”, kuvailee Raimo Seppälä vuonna 1976 ilmestyneessä kirjassa Nykyinen Kemijoki.

Kirjan mukaan Valajaskoskella rakentamisen jännittävimmät hetket liittyivät tulvaan: ”... laitos rakennettiin ahtaaseen joenuomaan. Se oli hyvä paikka, mutta tulvavaara aiheutti hirveän kiireen. Betonia tehtiin ympäri vuorokauden, pyhät ja arjet”, pääsuunnittelija Martti Lounamaa muisteli.

Kaikki meni lopulta hyvin ja kevättulva pääsi purkautumaan valmiiden tulva-aukkojen kautta.

Tekstin lähteet: Kemijoki Oy, Raimo Seppälä: Nykyinen Kemijoki (1976)
Muistatko, kun vesi nousi? Voit kertoa muistosi meille osoitteeseen ur.toimitus@uusirovaniemi.fi. Julkaisemme muistoja lehdessämme.