Iltapäivän aurinko ampuu metsään matalalta.

Sen voima ei riitä enää lämmittämään maata, joka kahisee jähmeänä askelten alla. Yöpakkanen viipyy vielä iltapäivälläkin kuurana puolukanvarvuissa ja ruskan varistamissa lehdissä.

Järeät petäjät seisovat kilpikaarnaisena holvistona. Alla levittäytyy sammalmatto, jonne metsän vanhimmat ovat panneet maata.

Missään ei näy jälkeä ihmisestä.