Yhteisöllinen asuminen on palvelumuoto, joka on korvannut ikäihmisten tavallisen palveluasumisen. Yhteisöllisen asumisen perimmäinen ajatus on hyvä. Ikäihminen asuu yhteisöllisessä yksikössä, mutta itsenäisesti omassa asunnossaan ja saa sinne tarvitsemiaan kotihoidon palveluita.
Asumismuoto voi tuoda turvaa ja seuraa yksinäisyydestä kärsivälle. Yksikössä järjestettävä yhteisöllinen toiminta voi tukea myös ikääntyneen kokonaisvaltaista hyvinvointia ja ylläpitää hänen toimintakykyään (LK 10.7.).
Parhaimmillaan uusi palvelumuoto voi olla vastaus moniin ikääntyneiden asumiseen liittyviin haasteisiin. Siitä on kuitenkin kuulunut myös kriittisiä kannanottoja. Vanhustyön keskusliiton mukaan ympäri maata on tullut viestiä, että yhteisölliseen asumiseen sijoitetaan liian huonokuntoisia ikäihmisiä.
Asukkaalla voi olla esimerkiksi pitkälle edennyt muistisairaus tai hän voi olla lähes liikuntakyvytön.
Muistamattomalla itsellään voi olla turvaton olo, mutta niin myös muilla asukkailla. Muistisairaan käytös saattaa olla arvaamatonta ja väkivaltaista, mikä voi pelottaa varsinkin yöaikaan. Yöhoitoa yhteisöllisessä asumisessa ei ole, vaan asukkaat ovat samalla tavalla yöpartion piirissä kuten kotonakin asuvat.
Yhteisöllinen asuminen on vielä uusi palvelumuoto. Se on osa sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistusta, joka tuli voimaan vuonna 2023. Asumismallista ei siis vielä ole pitkällistä kokemusta, mutta on selvää, että vain riittävän hyväkuntoinen ikäihminen pystyy asumaan yhteisöllisesti. Hänen pitää pärjätä kotiin annettavilla palveluilla ja pystyä hyödyntämään yksikön yhteisöllistä toimintaa.
Hyvinvointialueet voivat itse päättää sekä ympärivuorokautisen palveluasumisen että yhteisöllisen asumisen asukaskriteereistä. Kaikilla alueilla on yhtenäisesti käytössä vanhuksen palvelutarpeita ja toimintakykyä mittaava RAI-arviointijärjestelmä, mutta sen tulkinta voi vaihdella alueittain ja asiantuntijoittain.
On ymmärrettävää, että rahapulassa kärvistelevät hyvinvointialueet sijoittavat ikäihmisen mieluusti halvemman palvelun piiriin. Ympärivuorokautinen asumispalvelupaikka on huomattavasti yhteisöllistä kalliimpi, koska siellä henkilökunta työskentelee kolmessa vuorossa. Yhteisöllisessä käy kotihoito palvelutarpeen mukaan, samaan tapaan kuin ikäihmisen kotonakin asuessa.
Lapissakin hyvinvointialue tavoittelee säästöjä vähentämällä 120 ympärivuorokautisen hoivan paikkaa. Tilalle on tulossa yhteisöllistä asumista.
Hyvinvointialueen on myös helpompi ja halvempi järjestää kotihoidon käynnit, kun asukkaat ovat samassa kiinteistössä. Kotihoidon henkilöstöllä ei mene matkoihin niin paljoa aikaa, etenkään pitkien etäisyyksien maakunnissa.
Ikäihmiset haluavat yleensä asua niin pitkään kotona kuin mahdollista. Kotihoito voi käydä 5–7 kertaa vuorokaudessa, jotta tämä on mahdollista.
Eikä kyse ole pelkästä ikäihmisen halustakaan, sillä kansallisesti on linjattu, että pitkäaikaiseen ympärivuorokautiseen hoitoon turvaudutaan vasta, kun ihminen ei pärjää intensiivisenkään kotihoidon avulla kotona tai yhteisöllisessä yksikössä.
Osa hyvinvointialueista on myös tiukentanut kotihoidon kriteereitä viime vuosien aikana.
Yleensä vanhus on siinä vaiheessa todella huonokuntoinen, kun hän ei enää pysty asumaan kotonaan. Ympärivuorokautiseen hoivaan ei välttämättä ihan vielä ole tarvetta, mutta pelkän kotihoidonkaan turvin asuminen ei enää luonnistu. Käytännön tasolla kokemus on, että nykyisessä palvelurakenteessa ei ole toimivaa välimallin vaihtoehtoa.
Vielä 90-luvulla ikäihmiset ovat asuneet palvelutalossa vuosikausia sinne hakeutumisensa jälkeen. Nyt vanhuksen keskimääräinen elinikä ympärivuorokautiseen hoivaan menemisen jälkeen on kymmenen kuukautta Vanhustyön keskusliiton tietojen mukaan.
Iäkkäiden määrä kasvaa sekä absoluuttisesti että suhteessa muuhun väestöön. Hoivapaikat ovat todennäköisesti entistä tiukemmassa tulevaisuudessa. Vanhustyön keskusliiton toiminnanjohtaja Anni Lausvaaran mielestä painopiste pitäisi siirtää ennaltaehkäiseviin palveluihin ja kuntoutukseen.
Hänen mukaansa keinoja olisi olemassa, mutta niihin ei ole vain tarpeeksi panostettu. Osittain syynä on se, että kustannussäästöt eivät näy heti, eikä välttämättä juuri omassa budjetissa. Lausvaara huomauttaa, että hyvinvointialueella ennaltaehkäiseviin palveluihin satsaaminen näkyy säästöinä jopa erikoissairaansairaanhoidossa.