
Joe Bidenin presidenttikausi alkoi kahtia jakautuneessa maassa. Valtaosa republikaaneista seisoo yhä edellisen presidentin Donald Trumpin takana. Demokraatit huokaisevat helpotuksesta, että tämän repivä valtakausi on vihdoin ohi.
Amerikkalaisten tunteet ovat selvästi koventuneet. Trumpin tukijoiden viha valtavirtamediaa vastaan on käsin kosketeltavissa.
Suomalainen siirtolaispastori Jarmo Tarkki, 66, paimentaa seurakuntaa, johon kuuluvat läntiset osavaltiot ja Meksiko. Hän joutuu työssään punnitsemaan sanansa tarkkaan.
– Meillä on synodin keskuudessa puhuttu paljon siitä, mitä pappi saa sanoa saarnatuolista. Puoluepolitiikka pitäisi pitää erossa, mutta voimme puhua erilaisista moraalisista linjanvedoista, Tarkki selittää.
Hän aikoo jatkossakin puhua puuttua epäkohtiin. Esimerkkinä on siirtolaisten kohtelu.
– Kirkot ovat ottaneet kantaa siirtolaislasten erottamisesta vanhemmistaan. Se on aivan järkyttävää. Siellä on yli 600 lasta, joiden vanhemmista ei tiedetä, missä he ovat, Tarkki muistuttaa.
Trumpin on laskettu valehdelleen virkakautensa aikana yli 30 000 kertaa.
– Kirkon, pappien ja kaikkien kohtuullisten ihmisten velvollisuus on sanoa valheille jyrkästi ei. Ne eivät ole neuvottelun varaisia juttuja.
– Ajattelin, että valheisiin uskovat trumpilaiset ovat uhreja. Nyt olen tullut siihen tulokseen, että jokaisella ihmisellä on velvollisuus ottaa tarkasti selvää asioista. Et voi lähteä johonkin toimintaan moraalisin perustein, jos et ole tarkistanut faktoja, pappi painottaa.
Joidenkin fanaattisimpien henkilöiden kanssa hän on lopettanut politiikasta puhumisen kokonaan.
– Jos jollakin on erilainen näkemys, niin hän voi sen minulle kertoa. Viime kädessä en rupea muuttamaan omia periaatteitani sen takia, että joku uskoo mahdottomuuksiin, Tarkki linjaa.
Bidenin äänestäjät huokaisevat
Virpi Sidler on hallintojohtaja Los Angelesin lastensuojeluvirastossa. Hän äänesti Bidenia.
– Trumpin kausi on ollut arvaamatonta ja kaoottista aikaa. Suuria pettymyksiä ilmaston, tieteen ja koronan saroilla. Poliittinen ympäristö on ollut uhkaava ja arvaamaton. Nyt maassa on rauhallisin olotila neljään vuoteen, Sidler kokee.
Hän syyttää Trumpia kongressitalon iskusta.
– Trump on usuttanut väkivaltaan jo pitkän aikaa. Hän on siitä vastuussa ja tiesi, mitä teki. Hänet tulisi tuomita osavastuullisena hyökkäyksestä ja vallankaappausyrityksestä, Sidler linjaa.
Voiko Donald Trump olla jatkossakin republikaanien johtohahmo?
– Riippuu siitä, jakautuuko republikaanipuolue kahtia vai löytävätkö he yhteisen tien. Trump-ilmiötä on Suomessakin. Saa nähdä, onko ilmiö kasvava vai häviävä, Sidler pohtii.

Talousjohtaja Bill Russell, 63, on Sidlerin avomies. Reagan-republikaani äänesti Bidenia.
– Trump yritti tahallaan jakaa maatamme, Russell soimaa.
Pahin oli edessä vaalien jälkeen.
– Trumpin käytös paheni sitä mukaa, mitä enemmän hän hävisi oikeusjuttuja. Lopulta hän soitti Georgian vaaliviranomaiselle ja painosti tätä löytämään itselleen tuhansia ääniä. Hän oli myös syypää Capitolin mellakkaan, Bill tuomitsee.
Hän on poistanut republikaani-ystäviään Facebookista.
– Kuuntelen kaikkia, mutta minulla on rajani, mitä trumpisteihin tulee.
Siirtolaispolitiikka muutti mielen
Edna ja Bob Vanegas ovat olleet naimisissa 60 vuotta ja heillä on kaksi aikuista tytärtä. Edna työskenteli panimossa ja Bob oli automekaanikko. Kummatkin äänestivät toistamiseen Trumpia, mutta vaimo on sittemmin muuttanut mieltään.
– Hän ei tehnyt hyvää työtä. Hän epäonnistui siirtolaispolitiikassa. Hän ei hyväksynyt ajan ja väestön muuttumista ja oli kiusanhenki, Edna moittii.
– Äänestäisin häntä uudestaan. Trump teki maalle paljon hyvää. Hän koetti tuoda työpaikkoja takaisin USA:han, mihin ne kuuluvat, ei Kiinaan, Bob perustelee.

Mies muutti aikoinaan pois Texasista, koska häntä syrjittiin siellä meksikolaisen sukutaustansa takia. Hän tuki silti Trumpin julmaa siirtolaispolitiikkaa, joka erotti lapset vanhemmistaan.
– Lyön vetoa siitä, että nyt kaikki halukkaat maan etelärajan takana ovat matkalla USA:han. Heidän pitää muuttaa laillisesti, ei hypätä aidan yli, Bob vaatii.
Trumpin rajamuuri ei estänyt koronavirusta, Capitolin valtausta, eikä Meksiko maksanut sitä Trumpin suurista puheista huolimatta.
Kumpikin tuomitsee Trumpin vaalien jälkeisen käytöksen. Nyt pari katsoo, mitä Biden tuo tullessaan.
"Rukoillaan yhtenäisyyden puolesta"
Jyväskylästä kotoisin oleva kotiäiti Tuija Heinonen, 55, Kalifornian Simi Valleysta äänesti Trumpia kahdesti.
– Minulle on tärkeää, että ihmiset saavat tulonsa työtä tekemällä. Trump mahdollisti ihmisten poispääsyn valtiontuen piiristä, Heinonen sanoo.
Yleisen käsityksen mukaan naula ex-presidentin arkkuun oli covid-pandemian huono hoitaminen.
Trump kieltäytyi pitkään käyttämästä maskia, markkinoi ihmelääkkeitä ja pohti, voisiko tautia vastaan taistella ruiskuttamalla ihmiseen desinfiointiainetta.
– Se oli tämmöinen heitto. Ei hän koskaan käskenyt nauttimaan Lysolia. Toimittajat sanoivat niin, Heinonen täsmentää.
Hän ei vieläkään ole varma maskien hyödyllisyydestä. Vaalien rehellisyyskin mietityttää.
Heinonen tuomitsee Capitol-kukkulan iskun. Trumpin kannattajat tunkeutuivat kongressirakennukseen, minkä seurauksena kuoli viisi ihmistä. Trump sai jo toistamiseen virkarikossyytteen, tällä kertaa kapinan lietsomisesta.
Heinonen on eri mieltä.
– En katso, että hän on käskenyt ihmisiä sinne menemään. Laki ja järjestys ovat aina olleet Trumpille tärkeitä, nainen painottaa.
Heinosella on resepti maan yhdistämiseksi.
– Nyt kaikkien pitää rukoilla Amerikan yhtenäisyyden puolesta ja opetella kunnioittamaan myös toisten mielipiteitä.