Vietin kesäkuussa Pohjois-Kanadassa kaksi viikkoa kesäkoulussa, Yellowknifessa ja Inuvikissa. Matkalla tuntui usein kuin olisin ollut kotona. Metsät, järvet ja tundra olivat kuin meillä täällä pohjoisessa ja yöttömän yön aurinko paistoi yhtä kuumana ja kirkkaana. Sosiaalisiin ja taloudellisiin epätasa-arvoihin keskittyvän kesäkoulun aikana kävi selväksi, että Kanada painii myös samanlaisten kiperien asioiden kanssa, kuin Suomi ja muut pohjoismaat.
Ilmasto lämpenee arktisessa Kanadassa yhtä nopeasti kuin Saamenmaalla, ja hiilineutraaliuteen sitoutuneille valtioille paine vihreään siirtymään on kova. Matkan aikana oli selkeästi nähtävissä, miten Pohjoismaat nähdään öljy- ja kaasuteollisuudesta poispäin ponnistavien kanadalaisten silmissä puhtaan energian edelläkävijöinä. Oli kuitenkin huolestuttavaa huomata, miten harva tietää vihreän siirtymän todellisesta hinnasta alkuperäiskansojen mailla.
Hälyttävä tapausesimerkki tulee Norjasta. Vuonna 2021 korkein oikeus tuomitsi Fossenin tuulivoimapuiston laittomaksi sen rikkoessa saamelaisten oikeutta harjoittaa omia perinteisiä elinkeinoja ja kulttuuria. Myllyt tuottavat edelleen sähköä yli viidettäsadatta päivää – laittomasti.
Toinen vastaavanlainen tilanne löytyy Utsjoen läheltä Rásttigáisan tunturialueelta, minne ST1 tähtää rakentamaan 267 tuulivoimalaa. Hanke ei pelkästään olisi kuolinisku poronhoidolle, vaan alue on myös saamelaisille pyhä. Uhan alla ei siis ole vain perinteiset elinkeinot, kieli ja kulttuuri, vaan myös ylisukupolvinen yhteys esi-isien maahan.
Koska Suomi ja Pohjoismaat nähdään maailmalla puhtaan energian edelläkävijöinä, tulee vihreän siirtymän eri vaiheissa huomioida sosiaalinen ja laillinen ulottuvuus. Norjan korkeimman oikeuden päätös on nähty myös ennakkoesimerkkinä vihreästä siirtymästä alkuperäiskansan kustannuksella, ja miten laittomat maankäyttöhankkeet rikkovat kansainvälisiä ihmisoikeuksia ja itsemääräämisoikeutta.
Etenkään Suomella ei ole lainkaan ylimääräistä pelivaraa ottaa enempää kansainvälistä mainehaittaa saamelaisten ihmisoikeusrikkomusten jatkamisesta saamelaiskäräjälain uudistamisen epäonnistumisen myötä.
Suomen pyrkiessä kohti vihreää siirtymää on tärkeää oppia jo tehdyistä virheistä, jotta samoja laittomia ihmisoikeusrikkomuksia ei toisteta.
Käsillä on myös ainutlaatuinen mahdollisuus korjata kansainväliset mainehaitat ja toimia ihmisoikeuksien todellisena edelläkävijänä, sekä lunastaa paikka vihreän siirtymän johtavana malliesimerkkinä maailmassa.