Pari vuotta Ruotsi ehti nauttia maailmanmaineesta hiilivapaan teräksen edelläkävijänä, kun jupina alkoi.
Marraskuussa vuonna 2021 SSAB:n toimitusjohtaja Martin Lindqvist kävi Glasgown ilmastokokouksessa kehumassa, kuinka Pohjois-Ruotsin Luulajassa on keksitty, miten ilmastopahiksen terästuotannon maineeseen saadaan täysvalkaisu. Sen nimi on Hybrit.
Luulajaan alkoi tulla virtanaan sekä terästeollisuuden että valtioiden delegaatioita katsomaan, millaista ilmastoparatiisia Pohjois-Ruotsiin rakennetaan.
Eipä aikaakaan, kun vihreän teräksen hankkeita alkoi putkahdella myös muualle, eri puolille maailmaa. Jo viime kesänä niitä oli ruotsalaislaskelmien mukaan 62 kaikkiaan 21 maassa.
Nyt Ruotsissa on huolestuttu. Kolmen suuryhtiön SSAB:n, LKAB:n ja Vattenfallin hiilivapaan teräksen Hybrit-hanke on pudonnut muiden kyydistä. Vuosi 2026 on kriitikoiden mielestä liian myöhään. Kilpailijat ehtivät markkinoille paljon aiemmin ja keräävät taloudelliset voitot.
Kritiikissä ei ole kyse – ainakaan pääasiassa – halusta peruuttaa ilmastopäätöksistä. Sen sijaan vaaditaan laskelmia, ovatko valtavat investoinnit vety- ja terästeollisuuteen liiketaloudellisesti paras tapa vähentää hiilidioksidipäästöjä? Onko se sitä yrityksille ja ruotsalaiselle yhteiskunnalle?
Toinen kritiikin kohde on Hybritiin ja siihen sisältyvään vetytuotantoon kuluva valtava sähkömäärä. Kun hanke on täyskäynnissä, se vaatii 70 TWh:ta sähköä vuodessa. Se on puolet Ruotsin koko sähkönkulutuksesta ja hieman vähemmän kuin Suomen vuosittainen kulutus.
Mistä sellainen määrä sähköä otetaan ilman, että Ruotsin koko sähköjärjestelmä suistuu raiteiltaan, kriitikot kysyvät.
Expressenin kolumnisti Anna Dahlberg tiivistää kriitikoiden ajatuksen: Emme tiedä, mistä tarvittava sähkö tulee ja kuinka kilpailukykyinen sinikeltainen investointi Hybritiin on.
Mitä Suomessa pitäisi ajatella Ruotsissa käynnissä olevasta keskustelusta? Ainakin katsoa, mitä Ruotsin entiselle pääministerille ja LKAB:n hallituksen nykyiselle puheenjohtajalle Göran Perssonille tapahtuu 27. huhtikuuta pidettävässä yhtiökokouksessa.
Ruotsidemokraatithan haluaisivat potkaista Perssonin pihalle johtamasta Hybrit-projektia, joka on ruotsidemokraattien mielestä ”pikemmin sosialidemokratiaa kuin valtion yritystoimintaa”.
Jos Persson saa potkut, seuraavaksi voi kysyä, mitä tapahtuu SSAB:n ja Raahen tehtaan hiilivapaan teräksen suunnitelmille. Jos kolmikosta SSAB, Vattenfall ja LKAB yksi lipeää, mitä jää jäljelle?
Sitäkin kannattaa miettiä, onko norjalaisten kaavailuille rakentaa Inkooseen hiilivapaan teräksen tuotantoa, enää perusteita.
Jos ruotsalaiset kokevat kahden vuoden ankaran työskentelyn jälkeen pudonneensa kilpailijoiden junasta, miten on norjalaisen Blastrn kanssa, joka ei ole vielä edes asemalla?
Kirjoittaja on toimittaja.
pekka.mauno@gmail.com