Kun tuhannet turvapaikanhakijat vyöryivät talvella 2015–16 länsirajan yli Suomeen, seurauksena oli paitsi ruuhkautuneita vastaanottokeskuksia myös vihapuhetta ja -tekoja. Voiko vastaava toistua itärajalla?
Vielä toistaiseksi turvapaikanhakijoiden määrä on pysynyt pienenä, mutta tiedossa on, että Venäjä kykenee ohjaamaan itärajallemme helposti tuhansia tulijoita. Kansainväliset sopimukset eivät sido Venäjää, mutta ne sitovat Suomea, joka ei voi väistää velvoitteitaan edes raja-asemia sulkemalla. Tilanne voi kärjistyä ja pakottaa meidät ottamaan vastaan tänne pyrkijät, halusimme sitä tai emme.
Sosiaalipsykologian apulaisprofessori Katarina Pettersson näkee 2015 ja 2023 tapahtumissa merkittäviä eroja. Kun keskustelu keskittyi 2015 turvapaikanhakijoihin, nyt keskiössä on Venäjän uhka. Se ohjaa myös arkipuhettamme ja sitä, mihin mahdollinen vihapuhe kohdistuu (Yle 20.11.).
Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan on lisännyt venäläisiin kohdistuvaa vihapuhetta, eivätkä tuoreet tapahtumat ainakaan vähennä sitä. Vihapuheen kasvulle on otollinen maaperä, sillä asenteemme itänaapuria kohtaan ovat jyrkentyneet sodan myötä.
Jo kaksi kolmesta suomalaisesta pitää tavallisia venäläisiä osasyyllisinä sotaan, koska he eivät ole nousseet vastustamaan sitä (Evan arvo- ja asennetutkimus). Vain yksi viidestä katsoo, ettei Venäjän kansalta voi edellyttää vastarintaan asettumista (LK 18.11.).
Mielikuvamme Venäjästä ovat synkempiä kuin koskaan. Lähes kaikki – useampi kuin yhdeksän kymmenestä – pitävät itänaapuria epävakaana, arvaamattomana ja keskusjohtoisena diktatuurina, mitä Venäjä kiistatta onkin. Lähes yhtä moni näkee naapurin laajentumishaluisena suurvaltana ja merkittävänä sotilaallisena uhkana, jonka sotarikolliset on saatava tuomiolle.
Vihapuhetta ei tule hyväksyä missään olosuhteissa.
Kremlin piittaamattomuus sodan uhreista herättää ymmärrettävästi vihaa, mutta sen kohdistaminen syyttömiin on yksiselitteisesti väärin. Vaikka valtaosa venäläisistä hyväksyy sodan, hekin ovat loppupelissä sodan uhreja. Venäjällä on ollut käynnissä jo vuosien ajan laaja propagandakampanja, joka tarjoilee kansalle vain yhdenlaista totuutta. Tältäkään osin Putinin Venäjä ei eroa Stalinin Neuvostoliitosta.
Vihapuheen määrä on kasvanut Suomessa jatkuvasti 2015 jälkeen, mikä näkyy myös rasismissa – olemme tutkitusti yksi EU:n rasistisimmista maista. Rasismin kitkeminen on osoittautunut vaikeaksi tehtäväksi, eivätkä Venäjän tapahtumat helpota sitä.
Tässä tilanteessa on erityisen tärkeää, että niin johtavat poliitikot kuin mediakin ymmärtävät vastuunsa – niiden luomalla keskustelukulttuurilla tiedetään olevan iso vaikutus vihapuheen määrään.
P.S.
Rovaniemellä syntyi äsken kaaos, kun sadat ikäihmiset pyrkivät yhtä aikaa terveysasemalle "walk in"-koronarokotukseen. Syntyneessä ruuhkassa nähtiin pahoinvointia, pyörtymisiä ja pöyristymisiä, muttei järjestyksenvalvojia, opastajia, opasteita, eikä edes penkkiä, mihin istua. Häpeällisestä näytöksestä vastasi Lapin hyvinvointialue, jonka piti tarjota leveämmät hartiat ja niiden myötä entistä paremmat palvelut kaikille. Osa ruuhkaan juuttuneista saattoi muisteli kaiholla ei niin kovin vanhaa aikaa, jolloin massarokotuksetkin osattiin hoitaa taidolla ja tyylillä.