Pelko Ruotsin väkivaltaisen jengirikollisuuden leviämisestä Suomeen on kasvanut sitä mukaan, kun länsinaapurissa on raportoitu uusista pommi- ja ampuma-aseiskuista. Paniikkiin ei ole syytä – tämän on todennut poliisikin – sillä olemme yhä kaukana Ruotsin kaltaisesta kansallisesta hätätilasta. Ruotsin tie ei ole tällä kertaa vääjäämättä myös Suomen tie.
Ruotsin jengiväkivaltaisuuksien taustalla ovat katujengeistä muodostuneet laajat, kansainväliset rikollisverkostot, joiden pääbisnes on huumekauppa. Suomessakin on katujengejä, mutta ne eivät ole osa järjestäytynyttä ammattirikollisuutta.
Toisin kuin Suomessa, Ruotsissa ja myös Tanskassa ammattirikolliset ovat rekrytoineet syrjäytyneitä, usein maahanmuuttajataustaisia lapsia ja nuoria mukaan rikolliseen toimintaan.
Ruotsin jengirikollisuuden juuret ovat 1960- ja 1970-luvun betonilähiöissä, missä asuu nykyisin pääosin maahanmuuttajia. Vaikka Ruotsissa on EU:n vähiten köyhyyttä, sen eriytyminen syntymämaan mukaan on jäsenmaiden suurinta. Eriarvoisuus näkyy lähiöissä, missä asuvat katujengiläiset elävät jonkinlaisessa rinnakkaisyhteiskunnassa.
Ruotsin virheenä on pidetty sinisilmäisen sokeaa uskoa siihen, että kaikki voivat tulla osaksi ruotsalaisuutta ja kansankotia kansalaisuuden kautta. Yhteiskunnan syrjiviltä rakenteilta on suljettu silmät, mikä on johtanut integraation epäonnistumiseen ja alueelliseen eriytymiseen.
Orpon hallitus taistelee jengiytymistä vastaan kovemmilla rangaistuksilla ja laajemmilla poliisipakkokeinoilla. Oikeusministeriön työryhmä etsii parhaillaan muitakin keinoja kitkeä nuoriso- ja jengirikollisuutta. Oppia pyritään ottamaan Ruotsista ja Tanskasta, erityisesti niiden epäonnistumisista.
Kovat keinot ovat tarpeen kaikenlaisen rikollisuuden pysäyttämisessä. Niiden lisäksi tarvitaan pehmeitä, ennakoivia keinoja, jotka tähtäävät eriarvoisuuden vähentämiseen ja hyvinvoinnin lisäämiseen. Näihin kuuluvat syrjäytymisen ehkäisy, rasismin kitkentä, osallisuuden parantaminen, lapsiköyhyyden alentaminen ja huolehtiminen siitä, etteivät koulut ja asuinalueet eriydy.
Kyse on ongelmasta, jonka torjuminen on vaikeaa ja hidasta. Mitään yksittäistä lääkettä tai mallia jengirikollisuuden pysäyttämiseen ei ole olemassa. Jos helppoja keinoja olisi tarjolla, niitä olisi jo käytetty.
Perussuomalaiset on pyrkinyt profiloitumaan äänten toivossa jo pitkään puolueeksi, joka tietää ainoana jengiytymisen syyt – maahanmuutto – ja taitaa ainoana sen torjumisen – maahanmuuton estäminen. Paniikin lietsominen jengi-ilmiön varjolla voi palvella puolueen etua, mutta rikollisuus ei sillä taltu.
Perussuomalaisilla onkin hallituksessa näytön paikka, kun se on saanut johdettavakseen rikollisuuden torjunnan kannalta avainasemassa olevat sisä- ja oikeusministeriön.
P.S.
Ruotsin hallitus yrittää hillitä jengiväkivallan aaltoa kovilla keinoilla eli rangaistuksia koventamalla, lakeja kiristämällä ja poliisin toimivaltuuksia lisäämällä. Länsinaapurissa pohditaan jopa puolustusvoimien kutsumista poliisin avuksi. Niistä voi olla apua akuuttiin tilanteeseen, mutta ne tuskin ratkaisevat itse ongelmaa, jonka edessä moni ruotsalainen on jo nostanut kätensä ilmaan. Yhä useampi uskoo, että entisen kansankodin – folkhemmet – on korvannut pysyvästi kansojen lähiö, josta puuttuu yhteisöllisyys, yksimielisyys ja lämpö.