Vai­ke­ne­mi­nen ei sovi lain­sää­tä­jil­le, vaikka kyse olisi niin her­käs­tä ai­hees­ta kuin porot ja pedot

Porot ja pedot on monimutkainen ja arka aihe, jossa leimakirves heiluu herkästi.

Siksi on helppo ymmärtää Lapin kansanedustajia. Lapin Kansan kyselyssä suurin osa heistä tarttuu varovasti jos ollenkaan poro- ja petotalouden kipupisteisiin, kuten 2000-luvulla paisuneisiin suurpetokantoihin ja vahingonkorvauksiin sekä verotukseen, joka kohtelee muuttuneessa tilanteessa poronomistajia hyvin epäreilusti.

Edustajiltamme on lupa odottaa parempaa. Vaikka asia olisi kuinka poleeminen, demokratiassa siitäkin pitää voida puhua. Lakeja säätävillä on mahdollisuus ja velvollisuus korjata epäkohtia – tai vähintään yrittää.

Poimitaanpa pari asiaa, jotka saisivat olla toisin.

Lue lisää: Ky­syim­me Lapin kan­sa­ne­dus­ta­jil­ta, ovatko he val­mii­ta ruk­kaa­maan po­ro­ta­lou­den epä­rei­luk­si koettua ve­ro­mal­lia – vas­tauk­set hyvin va­ro­vai­sia, rat­kai­suk­si eh­do­te­taan petojen vä­hen­tä­mis­tä

Vahinkopedoille valtion tappajat.

Itärajaan rajoittuvat kuusamolaiset paliskunnat menettivät viime talvena susille lähes 200 poroa.

Lokakuusta kevääseen Alakitkan, Kallioluoman ja Oivangin poronomistajat pyysivät poikkeusluvilla petoja, jotka liikkuivat laumoissa tai yksin.

Kuusamossa saatiin nurin parikymmentä sutta. Saaliin hinta oli kova. Pitkästä hukkajahdista koitui niin paljon työtä ja kuluja, että ne syövät sudenosan korvauksista, jotka omistajat saavat menettämistään poroista.

Pedot ovat valtion. Siksi valtion kuuluisi vastata myös niiden vähentämisestä.

Malli löytyy naapurista. Ruotsissa ja osin Norjassakin valtion virkamiehet ampuvat pedot helikopterista, jos ne aiheuttavat liikaa vahinkoja. Toisinaan jo uhka riittää siihen, että pedosta tulee henkipatto.

Norrbottenin vankkaa, lähes 500 karhun kantaa säädellään systemaattisesti skyddsjaktilla. Sen puitteissa lääninhallituksen pyssymiehet ovat ottaneet hengiltä tänä keväänä Pohjois-Ruotsissa lähemmäs 60 karhua. Norjassa valtio pitää kurissa ahmakantaa.

"Suojametsästys" on kallista – erityisesti ilmasta. Mutta se on myös tehokkaampaa ja oikeudenmukaisempaa kuin Suomen malli, jossa poronomistajat maksavat kulut.

Ehkä se on armeliaampaa myös pedolle. Vaikka lopputulos on sama, lyhyempi jahti vähentää kärsimyksiä.

Vahinkojen tarkastaminen valtiolle.

Poronhoitoalueella erityisesti ahmojen ja karhujen määrä on moninkertaistunut viimeisen 40 vuoden aikana. Samoin on käynyt petovahingoille.

Ilmoitettujen vahinkojen dokumentointi ei ole ehtinyt siihen vauhtiin. Maastossa tarkistetaan keskimäärin seitsemän raatoa sadasta niissä paliskunnissa, joissa vahingonkorvaukset ovat suurimmat.

Valtio on jättänyt tarkastukset kuntien maaseutuviranomaisille. Näillä ei riitä aika etenkään siellä, missä etäisyydet ovat pitkät ja vahinkoja paljon.

Siksi muutamat asiantuntijat ovat esittäneet kokopäiväisiä, koulutettuja tarkastajia. Sodankylän maaseutuasiamies näkee sen myös keinona kitkeä epäluuloja.

Lue lisää: So­dan­ky­läs­sä tar­kas­te­taan maas­tos­sa jopa puolet il­moi­te­tuis­ta pe­to­va­hin­gois­ta, silti valtion tar­kas­ta­jat oli­si­vat ter­ve­tul­lei­ta – "Pois­tai­si myös epä­luu­lo­ja"

Parempi dokumentointi olisi reilua myös vahingonkärsijöille.

Isoon joukkoon mahtuu aina joku, joka liikkuu harmaalla tai punaisella alueella. Elinkeinon kehno kannattavuus voi lisätä houkutusta kikkailuun tai vilppiin. Paliskuntien sisällä onnenonkijat tunnistetaan ja tuomitaan, mutta keinoja puuttua on vähän.

Ammattitarkastajat maksaisivat enemmän – ainakin aluksi. Jokaista raatoa ei voi eikä tarvitse tarkastaa, valvonnan lisääminen riittää. Inarissa kävi kymmenkunta vuotta sitten niin, että kun maastotarkastuksia tihennettiin tilapäisesti, todelliset vahingot putosivat nopeasti.

Kirjoittaja on toimittaja.