Päivittyvä lista: Näissä pai­kois­sa on voinut al­tis­tua ko­ro­na­vi­ruk­sel­le Lapissa

Kolumni

Tuoksut ovat vah­vas­ti osa ar­keo­lo­giaa

-

Kaavin muurarinlastalla maakerroksia vesiputkelle kaivetussa kuopassa Tornion Keskikadulla. Vedän syvään henkeä ja tunnen nenässäni maasta nousevan ummehtuneen tuoksun. Harmaaseen, tulvien kerrostamaan pohjasaveen on vuosisatoja sitten kaivettu kaivanto, jonka reunoille on asetettu lankkuja. Jokaisella lastanvedolla puuta paljastuu esiin lisää.

Rakenteen sisäpuolella olevasta jätemaasta löytyy esinesirpaleita; vihreää ikkunalasia, eläinten luita ja kellertävää keramiikkaa, fajanssia. Lastani kärki on saavuttanut 1700-luvun Tornion yhden suurimmista hajujen aiheuttajista, kaupungin läpi kulkevan avoviemärin. Ja se tuoksuu yhä.


400-vuotias Tornio kärsi ensimmäisinä vuosisatoinaan samoista haasteista kuin nykyisin. Lumien sulamisvedet ja sadevedet tuli ohjata pois rakennuksista ja sijainti saaressa altisti tulville. Ihminen tuotti roskaa ja jätettä. Kunnallistekniikka alkoikin kehittyä jo varhain.

Arkeologiset tutkimukset paljastavat, että 1600-luvun torniolaisille taloille tyypillistä oli rakentaminen tiivistetyn maan päälle ilman kosteasta maasta eristäviä kivijalkoja. Rakennuksia pidettiin kuivina sijoittamalla puusta kaiverrettuja kouruja lattioiden alle. Viemärit kehittyivät viimeistään 1700-luvulla, kun lankuista rakennettiin tuohella tiivistettyjä koteloviemäreitä.


Tornion Keskikadun vuosisatojen takainen jätteiden löyhähdys nousi 1700-luvun kaupunkialueen suurimmasta kunnallisteknisestä ponnistuksesta, avo-oja- ja katusiltarakenteesta, joka kulki rannan suuntaisesti läpi kaupungin.

Viemärin virkaa lopulta täyttänyt oja kaivettiin kaupunkiin katujen reunaan isonvihan (1713–21) jälkeen kun autioitunutta kaupunkia rakennettiin uudelleen. Oja oli katettu puulla, jotta sitä voitiin käyttää jalkakäytävänä kulkien sillä kuivin jaloin. Rakenne oli käytössä aina 1770-luvulle saakka, jolloin maistraatti kaupungin katujen tarkastuksen yhteydessä totesi, ettei se enää vetänyt.

Kukin kaupunkilainen oli oman tonttinsa edustan osalta vastuussa ojan kunnossapidosta. Käytännössä ojaa käytettiin enemmän jätteiden hävityspaikkana kuin vesiä vetävänä ojana. Tuoksu rakenteen ympärillä mahtoi olla väärällä tavalla huumaava.

Ojan käytöstä poistaminen liittyi laajempaan muissakin ajan kaupungeissa todettuihin kaupunkitilan siistimisen ja säännönmukaistamisen pyrkimyksiin, joissa keskeistä oli vetisten ja haisevien alueiden hävittäminen rakennetulta kaupunkialueelta.

Keskikadun viemäriojaa tutkitaan parhaillaan arkeologisilla tutkimuksilla. Tutkimukset paljastanevat tarkemmin, miten kaupunkilaiset hoitivat ojan ja katusillan kunnossapitoa. Tuoksut ovat vahvasti osa arkeologiaa ja jätehuollon kehitys keskeisiä asioita kaupunkikehityksen tutkimuksessa.

Tornionlaakson museon arkeologi


Tornio kärsi ensimmäisinä vuosisatoinaan samoista haasteista kuin nykyisin.