Lapin kuusi kansanedustajaa vaatii tulevalta hallitukselta "pohjoisen ohjelmaa" eli toimenpiteitä, joilla vauhditetaan tänne suunniteltuja vihreän siirtymän investointeja, helpotetaan maakunnan jatkuvasti pahenevaa työvoimapulaa ja kehitetään täkäläisiä, Suomen huoltovarmuuden kannalta ratkaisevan tärkeitä väyläyhteyksiä (LK 12.5.).
Tätä samaa ovat vaatineet valtakunnan päättäjiltä aiemmin muun muassa Lapin liitto ja Lapin kauppakamari sekä Elinkeinoelämän keskusliitto (EK), joka on lausunut painavan sanansa Suomen ulkomaankaupan vaihtoehtoisten reittien tarpeesta.
Esiin on nostettu uhka poikkeustilasta, joka estää tai vaikeuttaa meriliikennettä Itämeren kautta. Jos näin kävisi, Suomi olisi liemessä, sillä 95 prosenttia maamme ulkomaankaupasta kulkee Itämeren kautta.
Vaikka tilanne on tiedossa, vaihtoehtoisten reittien valmistelu ei ole edennyt juuri aikeita pidemmälle. Vähintäänkin osasyy hidasteluun lienee se, että kyseiset reitit sijoittuvat vähäväkiseen pohjoiseen, jonka poliittinen painoarvo on etelää pienempi. Etelästä äänensä saavat päättäjät edistävät mieluummin ruuhka-Suomen nopeita junayhteyksiä kuin pohjoisen tie- ja ratahankkeita, jotka takaisivat viennin ja tuonnin jatkumisen kaikissa olosuhteissa.
Väyläviraston investointiohjelma on tästä tuorein todiste. Ohjelman mukaan valtio aikoo käyttää 2030 mennessä väyläverkoston – maan- ja rautateiden sekä vesiväylien – rakentamiseen ja korjaamiseen yhteensä noin 3,7 miljardia euroa, josta Lapin osuus on 2,5 prosenttia eli alle 100 miljoonaa euroa.
Se riittää hädin tuskin maakunnan pääväylien korjausvelan lyhentämiseen.
Säätytalolla hallitusneuvottelijat etsivät parhaillaan valtion budjetista kiivaasti leikkauskohteita, jotta velkaantuminen saadaan pysäytettyä tai edes hidastumaan. Tavoitteena on kuuden miljardin euron sopeutus. Tehtävä on vaikea ja vaatii poliittisen uskaliaisuuden lisäksi priorisointikykyä – taitoa laittaa asiat tärkeysjärjestykseen.
EK:n laskelmien mukaan (LK 11.5.) alkavalle hallituskaudelle arvioitu noin kahden miljardin euron vuotuinen satsaus perusväylänpitoon ei ole lähellekään riittävä. Jotta korjausvelka ei karkaisi heti kättelyssä, rahaa tarvittaisiin lisää 360–510 miljoonaa euroa 2024–2027 aikana joka vuosi. Syy tähän on paitsi tiestömme yhä kehnompi kunto myös ennätysinflaatio, joka on nostanut väyläremonttien hintaa.
Tuleva hallitus joutuu priorisoimaan myös väylähankkeissa. Vähemmät tärkeät hankkeet, kuten Turun tunnin juna ja muut miljardiratavisiot, on syytä lykätä aikaan parempaan ja käyttää niistä vapautuvat rahat huoltovarmuutemme vahvistamiseen.
Hidasteluun ei ole varaa, sillä kuten Ukraina on opettanut, varautuminen on viisautta, jolla vältetään jälkiviisastelu.
P.S.
Ruotsi on saanut 2000-luvun jättimäisiin infrahankkeisiinsa runsaasti EU-rahaa toisin kuin Suomi, joka puuhastelee väylillään pääosin omilla (velka)rahoillaan. EU:n keskeisin infrarahasto on Verkkojen Eurooppa (CEF), jonka erillisestä Military mobility-osiosta jäsenmaat voivat hakea rahoitusta "sotilaallista liikkuvuutta tukevalle" tiestölle. Voisi kuvitella, että Nato-Suomesta ja erityisesti sen pohjoisosista löytyy runsaasti kyseiseen kategoriaan kuuluvia väyläkohteita. Ehkä hakemus on jo lähtenyt, sillä kyseiset rahat ovat parhaillaan haussa.