Edellisen muutaman vuoden aikana olen kokeillut useaa uutta liikuntamuotoa. Viimeisimpänä pesäpalloa, jota olen pelannut viimeksi peruskoulussa.
Tähän mennessä Lapin Kansan Luja on hävinnyt Korkalovaaran pallokentällä kolme peliä kolmesta, ja joista kaksi El Pavianskit -joukkueelle, noin kymmenenvuotiaille koville pesiksen harrastajille. Mutta tänne ei tultu voittamaan, vaan pelaamaan.
On ollut hauskaa lyödä mailalla oikein olan takaa ja jännittää, ehtiikö joukkuekaveri kolmoselta kotiin ajoissa.
Koululaiset palasivat opinahjoihin parisen viikkoa sitten. Siellä odottaa koululiikunta, joka herättää tunteita niin puolesta kuin vastaan.
Parhaimmillaan koululiikunta voi antaa mukavan irtioton luokkahuoneessa pänttäämiseen ja tutustuttaa uusiin lajeihin. Pahimmillaan se voi luoda tietyistä lajeista mörköjä ja pilata liikunnan ilon.
Varsinais-Suomessa kouluni käyneenä en sitten yhtään pitänyt hiihdosta tai luistelusta. Eniten tökki se, että jouduin kantamaan painavat urheiluvälineet koko matkan hallille ja kotiin. Kerran luistin luistelusta väärennetyllä ”vanhemman” heippa-lapulla.
Toivottavasti nykyään koululiikunnassa lajit eivät ole niin sukupuolitettuja, vaan jokainen lapsi pääsisi kokeilemaan kaikkea tasapuolisesti. Minä en päässyt koskaan pelaamaan jääkiekkoa, koska opettaja ohjeisti tyttöjen tunnilla vain ringetteen, vaikka luokkalaiset nimenomaan toivoivat jääkiekkoa. Mietin myös, mahdettiinko poikien liikuntatunnilla opetella tanssirutiineja, kuten tyttöjen tunnilla opeteltiin.
Suorittaminen arvosanan vuoksi voi varmasti joillekin voimistaa hankalaa suhdetta liikuntaan. Olin koulussa ysin tyttö, mutta liikunnan arvosana pysyi aina matalampana. Eniten harmitti, etten tiennyt, miten minun olisi kuulunut toimia nostaakseni arvosanaa.
Lasten ja nuorten liikuntakäyttäytymistä Suomessa tutkivan LIITU-tutkimuksen mukaan liikkumissuositus, eli noin tunti liikkumista päivässä, toteutui noin kolmasosalla 7–15-vuotiaista kyselyyn vastanneista.
Minusta olisikin erityisen tärkeää kiinnittää huomiota lajien mielekkyyteen ja motivoida nuoria löytämään itsellensä sopivan tavan liikkua, joka kiinnostaa ja innostaa. Samoilla linjoilla ovat myös nuoret. Kyselyn mukaan kolme neljästä oppilasta pitää hauskuutta liikuntatunnilla tärkeänä tai erittäin tärkeänä.
Helppo tehtävä se ei varmastikaan ole, sillä, vaikka yli puolet oppilaista suhtautuu koululiikuntaan melko myönteisesti, vain vähän liikkuvat oppilaat pitävät koululiikuntaa vähemmän tärkeänä tai kiinnostavana kuin suositusten mukaisesti liikkuvat.
Vaihdoin lapsena harrastusta aika usein. Oli keramiikkaa ja lentopalloa, tanssia ja teatteria, sulkapalloa ja monta muuta. En pysynyt minkään lajin parissa paria vuotta pidempään.
Silloin ajattelin, että pitää osata tehdä jotakin hyvin, jotta on järkevää jatkaa harrastuksessa pidempään.
Onneksi asenteeni on muuttunut. Eikös useita harrastuksia voi jopa pitää rikkautena? Nykyään tekemisen ja liikkumisen ilo on keskeisin tavoite. Lajissa ei tarvitse olla hyvä, jotta siitä voisi myös nauttia.
Siksi lapsille häviäminen pesiksessä 0–9 numeroin saa vain huvittumaan. Siitä on myös varmasti rutkasti enemmän iloa nuoremmille, jotka pääsevät rökittämään aikuiset Höntsä-sarjan fanien hurratessa katsomossa.