Viime viikonlopun synkkiin uutisiin kuului kuolemantapatus Urho Kekkosen kansallispuistossa Savukoskella. Maastopyöräilijä menehtyi linnustajan luotiin.
Tapauksen tutkinta on kesken, mutta se ei ole estänyt asian käsittelyä mediassa ja sosiaalisessa mediassa.
Minut keskustelu sai pohtimaan omaa suhdettani metsästykseen ja luonnossa liikkumiseen.
Jouduin tunnustamaan itselleni, että tietoni metsästyksestä ovat erittäin niukkoja. Aihe tuo mieleeni lähinnä satunnaisia uutispätkiä pyyntiajan alkamisesta ja pyyntilupien määristä sekä lapsuusmuistoja lähisukulaisten harrastuksesta.
Viime vuosina olen nähnyt jokusen oletetun hirvenmetsästäjän passissa tienlaidassa automatkalla retkeilyreitille. Aseen näkeminen on tuntunut hieman uhkaavalta, vaikka mediatietojen mukaan harrastus on varsin turvallinen.
Olen ehkä pohtinut, tulisiko havainto aseenkantajasta huomioida jotenkin omassa toiminnassa. Tulisiko kääntyä takaisin ja pysyä sisätiloissa, tai varustautua metsään huomioväreillä?
Nyt kun sitä mietin, olisi ihan kiva tietää noin suurinpiirtein, milloin ja missä metsästetään mitäkin, ja etenkin se, tulisiko minun huomioida tämä jotenkin toiminnassani. Helpointa se olisi vaikka nettisivun tai karttasovelluksen avulla.
Kun luontokohteet vetävät puoleensa yhä suurempia kävijämääriä, uskon että joukossa on muitakin kaltaisiani. Siis täysiä metsästysummikoita, ja jopa täällä Lapissa.
Muun muassa kansallispuistoissa on huomattu, etteivät retkeilyn kirjoittamattomat säännöt ole lajin uusille harrastajille välttämättä lainkaan tuttuja. Metsähallitus ja ympäristöministeriö käynnistivätkin viime keväänä Retkietiketti-tiedotuskampanjan. Niin paikan päällä retkeilyreiteillä, niitä esittelevillä verkkosivuilla kuin sosiaalisessa mediassa on tarjolla selkeitä ohjeita muun muassa liikkumiseen, leiriytymiseen, tulentekoon ja jätehuoltoon luontokohteissa. Tämä on fiksua, kyse kun ei ole sanattomasta salatiedosta, vaan asioista, joista voidaan viestiä.
Lapin Kansan pääkirjoituksessa mainittiin maanantaina, että metsästys on kansallisharrastus. Noin 300 000 tuhatta suomalaista lajia harrastaakin. Väestömäärään nähden metsästyskortteja on eniten Lapissa, lähes joka viidennellä.
Metsäntutkimuslaitoksen kymmenisen vuotta sitten tekemän selvityksen mukaan maastopyöräilyharrastajia noin 330 000. Viime vuosina lajin suosio on kasvanut.
Luonnonvarakeskuksen mukaan 96 prosenttia suomalaisista harrastaa metsäisiä harrastuksia ainakin kerran vuodessa ja keskimäärin suomalainen ulkoilee kahdesta kolmeen kertaa viikossa. Yli puolet suomalaisista harrastaa kävelyä, pyöräilyä, uintia luonnonvesissä, marjastusta ja luonnon katselua. Kaksi viidestä harrastaa sienestystä, auringonottoa rannalla, pienpuiden keräilyä ja pilkkomista, maastohiihtoa, veneilyä ja kalastusta.
Metsästyksen sijaan suomalaisten kansallisharrastus taitaa olla paremminkin metsään meneminen, kaikessa kirjossaan.
Perinteisesti Suomessa ja erityisesti Lapissa on riittänyt metsää itse kukasenkin virkistyä tai harrastaa tavallaan. Mutta kun ihmismäärät ja erilaiset käyttäjäryhmät metsässä lisääntyvät, tarvitaan entistä enemmän myös avointa kommunikointia ja tiedonkulkua eri käyttäjäryhmien kesken.