Kolumni

Toimittajalta: En ehkä olisi kestänyt 1960-lukua Rovaniemellä

Tiia Haapakangas on Uuden Rovaniemen toimittaja.
Tiia Haapakangas on Uuden Rovaniemen toimittaja.
Kuva: Anssi Jokiranta

Hyppäsin mielessäni 1960-luvun Rovaniemelle ja totesin, että tuskinpa olisin kestänyt moista muutoksen määrää.

Ensin eläydyin komeaan kaupunkimaisemaan. Sodan raunioille on rakennettu sievä, puistomainen kaupunki, jonka valkoiset kivitalot ovat kuin sokeripaloja vihreällä niityllä. Nykynäkymiin tottuneelle tekee hyvää vilkaista kaupunkia, joka on avara – ja puuton.

Pian jostain alkaa vyöryä betonirakentamisen aalto, joka vuosien saatossa ahmaisee sisuksiinsa nuo somat sokeripalat. Rakennuskannan rinnalla kasvoivat puutkin, mutta ne jäivät heiluttelemaan oksiaan talojen seinustoille. Räystäskorkeuksiin oli liian pitkä matka.

Teen aikamatkaa turvallisissa nykyoloissa Arktikumin betonilattialla. Vanhojen kaupunkikuvien äärellä päädyn arvuuttelemaan, olisinko itse tuolloin vastustanut kaupunkikuvan muutosta vai ottanut ilolla vastaan kaikki uuden ajan talotekniset mukavuudet.

Mitä pidemmälle Lapin maakuntamuseon kokoama Rovaniemen 1950–1960-lukujen valokuvien kuvasarja etenee, sitä enemmän mietin, miten sitä helposti kuvittelee elävänsä niin ainutkertaisia aikoja.

Luojan kiitos minun ei tarvinnut nähdä sitä, kun kaupungista raivattiin sen ajan mittakaavassa aivan valtavia tontteja esimerkiksi linja-autoasemalle tai kirjastolle.

Myös kuvat Nelostien rakentamisesta avautuvat uudella tavalla.

Ajatella, tuolla ne ajelivat pienillä lava-autoilla ja hevosillakin, ja silti rakensivat niin isoja teitä, että ne palvelevat osin vielä nykyisinkin.

Jos minä olisin ollut silloin tuota kommentoimassa, olisin pöyristyneenä päivitellyt, että mitä sitä nyt noin isoja asioita tarvitsee rakentaa. Enkä olisi ymmärtänyt ollenkaan, miten nopeasti ihmisten arki oli muuttumassa.

Entäpä mitä olisin tuumannut siitä, että ensin kaupungin läpi virtasi joki, mutta sitten siitä tulikin voimalaitosallas? Päädyn olemaan itsekkään tyytyväinen siihen, että että asia oli jo ratkaistu ennen minun syntymääni.

Katsomani kuvasarja on Lapin maakuntamuseon onnittelukortti Rovaniemelle, joka viettää vuodenvaihteessa kaupungiksi tulon 60-vuotismerkkipäiväänsä.

Nykypäivän silmin kuvista huomaa, miten Rovaniemi todellakin rakennettiin silloin. Meillä on yhä esimerkiksi sama linja-autoasema, sama kirjasto, sama leirintäalueen paikka, sama uimahalli ja sama silta yli Nelostien.

Hauskinta on kuitenkin bongailla kadonnutta arkea.

Miltä näytti tuon ajan kampaamossa, miten ihmiset pukeutuivat ja mitä liikkeitä katujen varsilla oli?

Suosittelen muillekin pientä aikamatkaa museossa!