Pääsin ihastelemaan ystäväni uutta kotia, kun vierailin pari viikkoa sitten hänen luonaan Barcelonassa. Hän oli ostanut asunnon halvalla ja remontoinut sen mieleisekseen.
Monen muunkin on viime vuosina ollut pakko tehdä samoin, sillä vuokralla asuminen on tullut liian kalliiksi. Näin, vaikka suurkaupungissa vuokra-asuminen on ollut monelle omistusasuntoa mieluisempi vaihtoehto.
Barcelonassa vuokrat ovat huimasti korkeammat kuin Rovaniemellä. Ystäväni mukaan kaksion vuokra on reilun tonnin, mikä on myös kaupungin keskimääräinen palkkataso.
Barcelonassa on paha turismiongelma. Airbnb ja asuntojen lyhytvuokraus ovat nostaneet asuntojen vuokrat niin korkeiksi, että paikalliset eivät pysty vuokraamaan niitä enää. Lisäksi turistit pakkautuvat keskustaan kesäkuukausina niin suurin joukoin, että arjen liikkuminen keskustassa on muuttunut vaikeaksi.
Turistit osaavat harvoin käyttäytyä täysin maan tavoin. Miksi osaisivatkaan, sillä viikonloppureissulla ei ole aikaa tutustua tapakulttuuriin syvällisesti, vaikka haluaisikin. Jos tällaisia poikkeustapauksia on muutama, se aiheuttaa vain pientä ihmetystä – mutta jos pienillä ja kaikuvilla pikkukaduilla huutelee joka yö joku bileistä palaava turisti, alkaa ymmärrys nopeasti loppua.
Yksi kaupungin vetonauloista on keskustassa sijaitseva viihtyisä ja siisti uimaranta. Välimeren vesi on kirkasta ja sopivan raikasta. Rannalla kävi jo kova kuhina, vaikka oli vasta toukokuu.
Harmikseni istuin lähellä kovaäänistä, josta kuului tämän tästä ohjeita englanniksi: ”Rannalla ei saa juoda alkoholijuomia. Hieronta- ja muiden palvelujen ostaminen on kiellettyä. Lentopalloa saa kuka vain pelata kaikilla rannan kentillä. Älkää pelatko lentopalloa kenttien ulkopuolella.”
Ohjeistuksen menivät hyvin yksityiskohtaisiksi, ja niitä tuli jatkuvalla syötöllä. Alkoi ärsyttää. Halusin vain käydä uimassa, enkä kuulla litaniaa siitä, mitä kaikkea rannalla ei saa tehdä. Sitä paitsi vieressäni seisoi kaksi kovaäänistä keski-ikäistä turistia kaljatölkit kädessä.
Sääntö-Barcelona oli minulle yllätys. Kun kävin ensi kertaa kaupungissa kymmenisen vuotta sitten, ei sääntöjen noudattaminen jäänyt päällimmäiseksi vaikutelmaksi. Mutta kun kaupungissa käy yli kymmenen miljoonaa matkailijaa vuosittain, aletaan kai sääntöjäkin jo tarvita.
Ongelma ei ole turistit, vaan se että heitä on liian paljon. Jos kotimajoitus kielletään, turisteilla ei ole paikkaa, missä yöpyä. Ehkä osa heistä levittäytyy jonnekin muualle, tai vaihtaa kotimaanmatkailuun.
Rovaniemellä ollaan viime kuukausina aloitettu toimet laittoman lyhytvuokrauksen kitkemiseksi. Kaupunki on asettanut uhkasakkoja luvattomasta majoitustoiminnasta. Vaikka toimet vaativat aikaa ja rahaa, pitkäkestoiset vaikutukset ovat toivon mukaan kestäviä. Ainakin hotelli-investoinnit näyttävät jo piristyneen.
Barcelonan pormestari on jopa vaatinut, että asuntojen vuokraaminen turisteille lopetetaan kokonaan (Yle 20.5.). Jotakin asialle olisi pitänyt tehdä jo vuosia sitten, kun vuokrataso on karannut paikallisten ulottumattomiin.
Suomessa mietitään, voisiko lyhytvuokrausta rajoittaa lailla 90 tai 180 päivään. Mielestäni kysymys kuuluu: onko se tarpeeksi?