Joulukuun 18.
Herään viideltä aamulla, mikä ei ole lainkaan tapaistani. Tunnin kuluttua Helsingin päärautatieasemalta lähtee juna kohti synnyinkaupunkiani Rovaniemeä. Siihen junaan minun täytyy ehtiä. Edellisenä iltana en ole pakannut mitään, joten kiireessä survon tavarat matkalaukkuun, vedän vaatteet päälle ja hyppään asuntoni vierestä lähtevään ratikkaan.
Kuten tuhannet muutkin korkeakouluopiskelijat, olen saanut viimeiset pakolliset suoritukset valmiiksi ja suuntaan kohti lapsuudenkotiani. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2024 noin 23 prosenttia Helsingissä asuvista viettää joulunsa muualla. Iso osa meistä on junantuomia: ihmisiä, jotka palaavat lapsuuden maisemiin.
Taakse jää Helsinki, koko Etelä-Suomi ja palautetut tentit, joiden vuoksi viime kuukaudet ovat olleet uuvuttavia. Tätä matkaa on odotettu. Taakse jää musta joulu, ja kilometri kilometriltä maisemassa on enemmän lunta. Maisema muuttuu junan ikkunassa kuin liukuvärjätty maalaus, mitä pohjoisemmaksi mennään.
Kun juna halkoo raiteita puhtaaksi lumesta, tuo se mieleen muistoja entisistä talvista Rovaniemellä. Menneiden vuosien joulupyhät vilisevät junan ikkunassa, jonka takana olevaa maisemaa on enää vaikea erottaa, koska aurinko on laskenut metsien taakse. Vaikka lapsuuden joulut olivat taianomaisia, ovat viimeiset neljä joulua, jolloin olen asunut Helsingissä, merkityksellisyytensä vuoksi päällimmäisenä mielessäni. Nykyään olemme lukioaikaisen ystäväporukkani kanssa hajaantuneet eri puolille Suomea, ja jouluisin pääsemme yhdessä läpikäymään kunkin elämän tärkeitä hetkiä kuluneelta vuodelta.
Pysähtyessämme Rovaniemelle vastassa on taksien meri. Kuskit kysyvät määränpäätä, mutta pujottelen määrätietoisesti autojen välistä. Keskustassa etsimme ystäväni kanssa ravintolaa, jossa voisimme haukata päivällistä. Nopealla vilkaisulla suurin osa paikoista on kauttaaltaan täynnä samoissa toppapuvuissa istuvia turisteja. Osaan ravintoloista on jopa ulos asti ulottuvat jonot. Lopulta löydämme hampurilaisravintolan, joka on vain puolillaan täynnä.
Puhumme Lapin turismista ja sen kasvusta. Tänä vuonna Lappiin on tullut kymmenen uutta kansainvälistä reittilentoa. Rovaniemellä suoria reittilentoja tänä vuonna on 46. Hotellit ovat jälleen koko kapasiteetiltaan varattuja, minkä negatiiviset vaikutukset tulivat valtakunnallisesti kaikkien silmille, kun Hannes-myrskyn vuoksi Rovaniemen lentokentällä yöpyvistä matkustajista uutisoitiin.
Sakkaavan talouden keskellä Rovaniemen matkailun poikkeuksellinen kasvu on herättänyt valtakunnallista huomiota ja kansallinen media kirjoittaa Lapin turismista kiihtyvään tahtiin. Samaan aikaan asuntopula Rovaniemellä pahenee: pitkäaikaisvuokralaisia syrjäytetään lyhytvuokrauksen tieltä, ja hinnat nousevat.
Entiseen kotikaupunkiin tulo tuntuu kerta toisensa jälkeen kuin tulisi hyvästelemään vanhaa tuttuaan. Tarkoituksenani oli tulla tänne rentoutumaan, mutta ahdistus ja suru valtaavat kehoni katsoessani kaupunkia, joka tuntuu kehittyvän massaturismin ehdoilla. Helsinkiin muualta muuttaneet ystäväni liittävät lapsuuden kotikaupunkeihinsa ja siellä ajan viettämiseen vahvasti tunteita menneisyyteen palaamisesta. Nostalgia tuo heille turvaa.
Toisin on Rovaniemellä. Joka vuosi mietin, mitä tästä kaupungista on tulevaisuudessa jäljellä. Ekokriisin keskellä suuret matkailukoneistot povaavat jatkuvaa kasvua. Kaupunkilaisten huolesta ja valituksista huolimatta uusille turistikylille ja hotelleille pyritään saamaan vauhdilla rakennuslupia, vaikka uudet turismin vuoksi rakennettavat rakennukset rikkoisivat kokonaisen kaupunkimaiseman, kuten suunnitteilla oleva tornihotelli.
Kaupunkikuvaakin suuremmin hyvästini on osoitettu luonnolle. Mikäli todennäköisenä pidetty Golfvirran pysähtyminen toteutuu, Lapin pakkaset laskisivat Siperian tasolle. Jos tämä kauhukuva ei toteudu, Lapin ilmasto tulee silti muuttumaan: Ilmatieteen laitoksen mukaan Lappi lämpenee muuta maailmaa kaksi kertaa nopeammin ja erityisesti talvista tulee leutoja. Vuosisadan loppuun mennessä ilmasto voi lämmetä 2–6 astetta riippuen siitä, kuinka hyvin kasvihuonepäästöjä hillitään.
Palattuani pyhien jälkeen takaisin Helsinkiin, mietin, miltä kotikaupunkini näyttää taas vuoden, tai viidenkymmenen vuoden kuluttua. Vaikka olen luonteeltani optimisti, sesonkimatkailun kestämättömyys ja ilmastonmuutos saavat minut epäilemään, kuinka valoisa kaupungin tulevaisuus pitkällä aikavälillä on. Ainakin olen surutyöni aloittanut.
