Riemukseni pääsin tädiksi kolmekymppisenä. Pieni paksulettinen kummityär istahti viereeni ja supisi, että ”meillä on ihan samanlaiset käjekkin Eila-täti”.
Kummilasteni, lasteni, Ukrainan lasten ja kaikkien maailman lasten tämä täti soisi elävän rauhassa ilman pelkoa ohjuksista, tykinlaukauksista, nälästä, kuolemasta, sodasta.
Tätien ajatukset sotimisesta ovat vähintään yhtä tärkeitä kuin kuvassa paidatta pullistelleen entisen KGB-agentin tai jääkiekkoilevan hirmuhallitsijan.