Pitkän ja vaiherikkaan omaishoitajauran tehneenä olen usein haaveillut tavallisista päivistä. Sellaisista tylsistä päivistä, joissa ei tapahdu paljon mitään, mutta läheisillä ja rakkailla ovat asiat kunnossa.

Vuosia sitten oli joulukuinen yö Lapin keskussairaalassa. Pojalle oli tullut pitkä epilepsiakohtaus ja hän oli lyönyt päänsä. Jälkitila oli pitkä ja pelottava. Olin valvonut hänen kanssaan öitä jo useamman viikon ennen tuota kohtausta.