Seitsemän ehdokasta on tiedossa – kunhan kannattajakortit on kerätty – ja muutamaa ilmoittautumista vielä odotellaan. Jo tässä vaiheessa ehdokasasettelua on selvää, että alle puolen vuoden kuluttua järjestettävästä presidentinvaalista on tulossa paitsi tasaväkinen myös ennen näkemättömän paljon vaihtoehtoja tarjoava kisa.
Tuorein ehdokkuutensa vahvistanut kisaaja on Alexander Stubb (kok.), joka vastasi keskiviikkona sekä pääministeri Petteri Orpon että isänmaan kutsuun myönteisesti. Jo aiemmin ehdokkuutensa ovat sinetöineet valitsijayhdistyksen kautta vaaliin valmistautuvat Olli Rehn (kesk.), Pekka Haavisto (vihr.), Mika Aaltola (sit.) ja Paavo Väyrynen (kesk.) sekä suoraan puolueensa tukemat Jussi Halla-aho (ps.) ja Hjallis Harkimo (ln.).
Todennäköisinä pidetään vielä Jutta Urpilaisen (sd.) ja Li Anderssonin (vas.) sekä mahdollisesti myös Anna-Maja Henrikssonin (r.) ja Sari Essayahin (kd.) ehdokkuutta. Sen jälkeen Sauli Niinistön seuraajaksi olisi ehdolla kymmenkunta ainakin ansioluettelonsa perusteella pätevää kandidaattia.
Joukossa on runsaasti ulkopoliittista kokemusta ja osaamista, jota Suomen ulkopolitiikkaa yhteistyössä valtioneuvoston kanssa johtava tasavallan presidentti työssään eniten tarvitsee. Valtaosa ehdokkaista on marinoitunut lisäksi erilaisissa sisäpoliittisen kentän vaativissa tehtävissä.
Kun presidenttikisa käynnistyy täysteholla viimeistään syksyllä, jyvät alkavat erottua akanoista. Jyviä voi olla aikaisempia vaaleja enemmän, niin tasavahvoilta ja arvoiltaan samankaltaisilta monet ehdokkaat vaikuttavat.
Toki pääosin liberaalioikeistolaisesta ja mahdollisesti myös -vasemmistolaisesta, Eurooppa-yhteistyömyönteisestä joukosta erottuvat Halla-ahon ja Väyrysen kaltaiset Suomi ensin-konservatiivit, joista jälkimmäistä on luonnehdittu kisan ainoaksi, todelliseksi protestiehdokkaaksi.
Suomen Nato-jäsenyyden myötä puolustusliitto ei kelpaa enää vaaliteemaksi varsinkaan, kun kaikki ehdokkaat – Väyrystä lukuun ottamatta – ovat liputtaneet niin jäsenyyden kuin Venäjä-pakotteidenkin puolesta. Erottavia tekijöitä onkin pakko löytää muualta, kuten ehdokkaiden arvo- ja asennemaailmasta.
Vivahde-erot tulevat toivon mukaan ilmi tulevissa vaalitenteissä, jotka saattavat nousta kisassa – taktista äänestämistä ohjaavien gallupien ohella – ratkaisevaan rooliin. Yllätyksiä ja myös taktista äänestämistä ensimmäisellä kierroksella on luvassa. Vaalin toinen kierros, joka järjestetään kaksi viikkoa ensimmäisen jälkeen, on lähes varma.
Demokratian toteutumisen kannalta ehdokkaiden paljous on pelkästään hyvä asia. Tarjolla on jokaiselle jotakin. Sen voisi kuvitella lisäävän entisestään kansalaisten halua äänestää tammikuun viimeisenä sunnuntaina järjestettävässä vaalissa.
P.S.
Mennyt kesä on ollut Orpon hallitukselle yhtä myrskyä, joka ei ota laantuakseen. Uutta puhuria puhaltaa hallitusohjelmaan pettynyt ay-liike, joka työstää parhaillaan massamielenosoituksissa tarvittavia soppatykkejä käyttökuntoon. SAK on aloittanut "järjestöllisen valmiuden kohottamisen", mikä enteilee työläisten kapinaa. Myös STTK on julistanut konsensuksen ajan olevan ohi. Tehy-johtaja Millariikka Rytkönen on jo kertonut olevansa valmis barrikadeille. Rasismikohu on koetellut hallituksen yhtenäisyyttä, mutta tositesti lienee vielä edessä päin.