Seison Helsingin Kauppatorilla ja kuuntelen lähestyvien rumpujen pärinää. Pian myös näen soittajat ja heidän takanaan ryhdikkäästi marssivat sotilaat.
Vaikka yritän näytellä kovista, niin en pysty estämään palan nousemista kurkkuun. Siellä se marssii, oman unelmansa toteuttaja.
Tuttua naamaa marssijoiden joukosta hakiessani annan itselleni luvan heittäytyä nostalgiseksi. Muistelen yhtenä tervanjuontina nieltyä peruskouluaikaa, miljoonaa pommiin nukuttua aamua, lintsattuja iltapäiviä sekä lukion ja ylioppilaskirjoitukset pelastanutta kahden viikon loppukiriä.