Pääkirjoitus
Tilaajille

Syksyn budjettiriihen pääaihe on jo tiedossa, eikä se ole pandemia

Koronakevään myötä rajusti kasvanut työttömyys helpotti Lapissa hieman kesäkuussa – kiitos rajoitusten purun – mutta säilyi silti poikkeuksellisen korkeana. Tämä käy ilmi työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilastosta. Maakunnassa oli kesäkuun lopussa reilut 14 000 työtöntä, mikä on yli 4 500 enemmän kuin vuosi sitten. Työttömistä noin 3 300 on lomautettuja. Vielä toukokuussa työttömiä oli lähes 16 000.

Lapin työttömyysprosentti oli kesäkuussa 17,5, Suomen 15,8. Pohjoisessa koronan isku näkyy erityisesti matkailukunnissa, joista useimmissa työttömyys oli ennen kriisiä maakunnan alhaisin. Inarin (22), Kittilän (23,2), Kolarin (22,6), Pelkosenniemen (26,7), Muonion (24,7) ja Rovaniemen (18,1) prosentit kertovat karua kieltään siitä, miten pandemia kurittaa matkailua. Vähiten työttömiä on Pellossa (11,8). Myös esimerkiksi Sodankylä (12,6) ja Tornio (13,9) sekä usein näiden tilastojen kärjessä nähty Salla (16,7) ovat selviytyneet epidemiasta työttömyyslukujen perusteella kohtuullisesti.